• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Johnny Cash: American VI – Ain’t No Grave

Def Jam

Hello, I’m Johnny Cash. Lausuin nämä maagiset sanat vankilakeikalla, josta tehtiin yksi maailman kuuluisimmista livelevyistä. Menin majan majoille tuossa syksyllä 2003, mutta hyvin täältä pilvien päältäkin levyjä julkaisee. Tosin itsemääräämisoikeus oman tuotannon suhteen on vähän heikoissa kantimissa.

Ei hätää, Johnny Boy. Kokoelmarahastuksille ei oikein kukaan voi mitään, mutta sinun jättämääsi, aiemmin julkaisematonta musiikkia on kohdeltu suhteellisen kunnioittavasti. Personal File tyhjensi pajatson pölyttymään jääneistä 1970-1980-lukujen helmistä ja postuumisti julkaistu American V oli täyttä rautaa. Tämä American VI jatkaa samalla linjalla ja kansitarrassa vakuuttavat, että tämä olisi sinun viimeinen studiolevysi. Se piti julkaista 78. syntymäpäivänäsi, mutta eihän perjantaina kannata.

Itse sisällössä ei ole valittamista. Rick Rubinin tuottamaa akustista ja riisuttua cover-materiaalia täydentää tuttuun tapaan Grand Canyonia syvempi lauluäänesi. Pääasiassa biisit ovat vanhaa americanaa, suurin osa 1950-luvulta. Jäähyväisinä toimiva Aloha Oe on 140 vuoden takaa. Mukana on myös yksi oma laulusi, jossa lainataan Korinttolaiskirjeen jaetta. Äänesi hiukan väsyy pontevan Ain’t No Grave –avausraidan jälkeen, mutta verevät tulkintasi tulevat silti musertavina pintaan.

Muuten julkaisua valitettavasti leimaa turha rahas..vaatimattomuus. Takakannessa ei ole kappalelistaa, eikä kansilehden irvikuvana toimiva läpyskä ainakaan vähennä laittoman nettilatauksen mahdollisuutta. Laulujen äänitystilanteista ei ole minkäänlaista mainintaa. Unearthed-boksin kansilehdissä väitettiin, että olisit levyttänyt noin 50 laulua näissä American V-sessioissa ennen kuolemaasi, mutta niistä julkaistaan vain kaksi levyä. Niin, ainakin sillä nimellä.

Ei tällaista pihtaamista ja säästelyä selitä oikein mikään muu kuin julkaisu tulevaisuudessa jossain muodossa. Tuskin laulujen laatu kuitenkaan tästä niin pahasti notkahtaa, etteikö niitä olisi tälle levylle riittänyt; 32 minuuttia on liian vähän tällaista herkkua. Ehkä tähän on haettu tietynlaista teemaa, levylläsi käsitellään nimittäin kuolemaa ja luopumista sangen monesta vinkkelistä - ja sanoisin jopa elämänmyönteisesti. Ei todella taida olla hautaa, joka sinua pidättelisi.

Kommenttien keskiarvo:

Qsine kommentoi 23.03.2010:

Pisteet:

Tuo mielipiteet jakava Aloha Oe on mielestäni jotakuinkin samaa kastia kuin Elviksen "levyttämä" Piippolan vaarilla oli talo. Cash on varmaan jossain loppuvaiheessa hörissyt studiossa pari koululaulukirjaa + "lapsuuden suosikkinsa" läpi, ja Rick Rubin on painanut recciä, minkä arkaaisia hedelmiä nyt kuuntelemme nyökkäillen tippa silmässä levy toisensa jälkeen.

Näiden laarinpohjukoiden julkaisu "American" -nimikkeen alla on arveluttavaa, mutta tietenkin myyvää. Sarjan lopettaminen "The Man Comes Around":iin olisi kuitenkin ollut mielestäni moraalisesti oikein.

vvkuit kommentoi 24.03.2010:

Pisteet:

Damn, kylmät väreet kulkevat selkäintopiissä, kun lukee Väliniemen fiilistelyä.

Peesaan kuitenkin nimimerkki "Qsine":sta ymmärtävämmin tätäkin julkaisua, luullakseni, ja pidän sitä ihan oikeutettuna. Ilman muuta majesteetillinen päätös olisi ollut katkaista homma kymmenen tähden The Man Comes Aroundiin, joka olisi ollut paitsi moraalin myös musiikin voitto.

Silti tämäkin kelpaa, ja postissa odottaa vinyyli noutajaansa. Tänään kuunnellaan Cashia.