Insane Affection: Insane Affection

Omakustanne

Espoolaisyhtyeen esikoispitkäsoiton hienostelematon ote pohjaa enimmäkseen keskitempoiseen grungeen, mutta myös tätä aiempien vuosikymmenten rockytimekkyys on läsnä. Oman lukunsa Insane Affectionin sointiin tuovat paikoin humoristisiksi yltyvät heavylirputtelut etenkin soolokitaroissa. Myös Kingston Wall -henkistä psykedeelis-progressiivista osastoa hyödynnetään, mutta kauttaaltaan paino pysyy riuskassa perusriffittelyssä.

Valitettavasti mainituilla elementeillä ei saada aikaan kovinkaan merkityksellistä musiikkia. Soundipuolella meno on pidetty sopivan raakana, eikä nelikon soitossa ole sen enempää moittimista. Kuitenkaan albumin kymmeneen hiukan ylipitkään rockpalaan ei ole tarttunut tarttuvuutta juuri nimeksikään. Grungen "hiljaa-kovaa" -dynamiikka latistuu Insane Affectionin ilmaisussa turhauttavasti muotoon "keskihiljaa-keskikovaa". Kun biisit toistavat ajoittaisesta irrottelusta huolimatta kertosäekeskeistä kaavaa, toivoisi edes jonkun melodialinjan tai nostatuksen erottuvan edukseen. Näin ei käy.

Insane Affection on pätevä ja jopa vaarallinen kombo keskittyessään kappaleen kulun kannalta epäolennaisuuksiin. Reikäpäisiä progemetalpolkuja kaahaillessaan bändi kuulostaa mahtavalta, mutta vain siirtyäkseen äkkiä takaisin vakavamielisten säkeistöjen ruotuun. Insane Affection onnistuukin albumidebyytillään olemaan sekä musiikillista huumorintajua osoittava tyylilajien sekoittelija, että lannistavan orjallinen keskitien grungeilija. Jälkimmäinen piirre hallitsee liikaa.