Nanospace: I Need Air

Jyväskylän seudulta polveutuva Nanospace alkaa olla jo melko kokenut yhtye. Triomuodosta kvartettiin kasvanut combo on soitellut vuodesta 1994 alkaen ja arvostelussa oleva I Need Air on miekkosten neljäs omakustanne-eepee. Terapia- ja coversoittopohjalta alunperin lähtenyt bändi mainitsee itse vaikuttajikseen ainakin Stingin ja Policen, miksei myös Rushin. Musiikista voisi käyttää sanoja kuulas ja kansainvälinen. Nanospace sekoittaa luontevasti poprockin ja jazzin maailmoja keitokseen, jonka voisi löytää musiikkikokkien keittiöistä mistä ilmansuunnasta tahansa länsimaista maailmaa.

Jo levyn starttaava nimibiisi I Need Air tutustuttaa kuulijan Nanospacen ominaiseen funkahtavan, mutta rauhallisen wah-wahin, laulaja-basisti Juha Ruuskan kuulaan lauluäänen ja melko melankolisen juoksutuksen sekoittavaan soundiin. Tosissaan vaikea sanoa, onko kyseessä jazzia vai jazzahtavaa kitarapoppia. The Way She Shines leikittelee kuten vaikkapa alkuaikojen Cardigans, pilven reunalla vihellellen –tunnelmalla jamittelevan nelikon soitosta ei juuri angstisia kohtia löydä ja onkin helppo uskoa Nanospacen lähteneen liikkeelle alunperin jamittelupohjalta. Kosketintiluttelulla starttaava Foolish Hearts jatkaa valitulla tiellä eikä levyn päätösraita Feeling Inside rauhallisemmista unipop-tunnelmistaan huolimatta särje kokonaisvaikutelmaa. Levyn kannessa kaveri istuu sillan rakenteissa trapetsilla ja tunnelmakin sopii teemaan: Tuuli kuiskii korvissa, auvoinen rauha ja auringonsäteet järven liplattavilla aalloilla. Mahdollisuus täydelliseen harmoniaan. Kunhan ei pelkää korkeita paikkoja.