Ville Leinonen: Majakanvartijan uni

Sound Of Finland

Muistatteko Sheila Broflovskin, tuon aikuisten South Park –piirretyssä seikkailevan juutalaispoika Kylen äidin? Hänellä oli ja on tapana reagoida kaikkeen yllättävään melko voimakkaasti: ”WHAT, WHAT WHAAAT?!?” Voi olla, että osa Ville Leinosen niin sanotuista runotyttöfaneista hyppii kysymysmerkin muotoisena seinille hieman samaan tyyliin tätä levyä kuunnellessaan. Ainakin viimeistään silloin, kun lauletaan yrjölle haisevista vessan seinistä ja paskaa puhuvista juopoista.

Majakanvartijan uni on - jääkiekkotermeillä ilmaistuna - päähän kohdistuva taklaus. Toki vain vertauskuvallisesti. Mielen syvimpiin sokkeloihin pureutuva albumi vaikuttaa äkkiseltään poliittisen korrektiuden mäkeen heittäneen artistin vapautuneelta hätähuudolta maapallon puolesta. On se sitäkin, mutta ”vain” huoli tulevaisuudesta tuntuu Leinosen kohdalla turhan köykäiseltä teemalta. Surrealistiset sirpaleet voikin koota palapeliksi, joka menee jo metafysiikan puolelle.

Leinosen indie-fanit saattavat yllättyä siitä tiedosta, että levyllä on muitakin uskonnollisia viittauksia kuin ne automaattisesti ”täyttä paskaa” olevat laulut, joissa herra ja armo lauletaan isolla kirjaimella ja suomeksi. Kun ”kaikkia haaksirikkoisia” ohjataan ”majakan” luo, ei sittenkään välttämättä tarkoiteta Utön edustalle karahtaneita rahtilaivoja. Tuntuu siltä, että levyn majakanvartija haluaisi johdattaa ihmiskunnan arkkiin, jolla pelastaudutaan muovimaailman hyökyaallon uhan alta.

Mielenkiintoisia ovat myös historialliset viittaukset, kuten maailma (joko nykyään tai vuonna 2067) muovipelletti-Babyloniana. Tuon muinaisitämaisen valtakunnan kulttuuri perustui massatuotantoon, kauppa oli itsenäistä kapitalismia, yhteiskunta kerrostunutta, valetieteet kukoistivat ja byrokratia jylläsi. Kuulostaako tutulta? Monijumalaisen valtakunnan kuuluisin hallitsija oli Hammurabi, jonka kostoon perustuva laki nostaa jatkuvasti rumaa päätään ympäri maailmaa. Terrorismi, anyone?

Majakanvartijan torkkuhetki ei sisällä yhtä hyviä yksittäisiä vetoja kuin Leinosen ensimmäinen soololevy Suudelmitar, mutta muutamista hiukan rasittavistakin rallatuksista (lastenlaulu sumunummienunilillukka tulee jo korvista ulos) huolimatta se on väkevä osoitus siitä, miten hienosti pop-levy voi toteuttaa taiteen tehtävää. Jäljelle jääkin liuta kysymyksiä: Mikä on totta? Mikä ei? Miten uni ja totuus eroavat toisistaan, vai eroavatko? Onko tämä kaikki vain unta?

Kommenttien keskiarvo:

jani_e kommentoi 17.03.2010:

Pisteet:

Unenomainen, hieno ja kaunis kokonaisuus, joka ei ehkä yksittäisiksi osiksi pilkottuna vedä vertoja Leinosen parhaille hetkille, mutta joka kokonaisuutena ainakin tällä hetkellä tuntuu kaikista vangitsevimmalta - ja se on tämän artistin kohdalla paljon. Ei tästä oikein mitään osaa sanoa, paitsi kehua tunnelmaa. Kiitos.

Tuomas kommentoi 17.03.2010:

Pisteet:

Yhdyn ylläoleviin mielipiteisiin. Tai Vaan Toi Von Taa on itselleni kuluvan vuoden kärkibiisejä, vaikka tosiaan Majakanvartijan unen vahvuus on tunnelmanluonnissa.