Yona: Pilvet liikkuu, minä en

Timmion

Yona pysäyttää anti-aloituksellaan. Neljätoista levyä tusinasta loppuisi tällä kappalemateriaalilla lauluun Leski kuutamolla, koska tunnelmallisin kipale on tapana jättää päätösraidaksi. Yonan ratkaisu on kuitenkin rohkea ja yllättävä. Taivaalle puhuvan lesken tarina on ihmeellisen raikas, vaikka ympärillä leijuva suru onkin vahvasti läsnä. Levyn avauksena siinä on samaa mykistävää herkkyyttä kuin aikanaan brittirockbändi Sueden keikkojen avausbiisinä käyttämässä The Next Life –hyvästelyssä.

Louhivuoren muusikkosuvun tuorein nimi Johanna luottaa debyyttinsä lauluissa vahvaan ajattomuuteen – tai romantisoituun menneisyyteen. Korvalappustereoiden maininta kappaleessa Kevätfiilis ovat niitä harvoja asioita, jotka kytkevät sanat nykyaikaan. Tai nykyaikakin on tietysti suhteellinen käsite, tässä kun ei suinkaan puhuta mp3-soittimesta tai edes kannettavasta cd-laitteesta. Ja kuunneltava musiikkikin on venäläisen klassisen musiikin säveltäjää Sergei Rahmaninovia, joka kuoli 1943.

Vaikka tyylilajien kirjo ja musiikin aikakaudet ovat levyllä sekoittuneet, jazz on kuitenkin kaiken takana - eikä tietysti vähiten Kalevi Louhivuoren jazz-iskelmällisten sovitusten ansiosta. Jos Yona ei laulaisi suomeksi ja tekstien miljöö olisi toisenlainen, tulisi varmaan tiputeltua Nina Simonen ja Ella Fitzgeraldin kaltaisia nimiä. Nyt levylautaselta kuitenkin tuntuu raikaavan nuori Annikki Tähti –inkarnaatio, Carolaa ja Laila Kinnusta unohtamatta. Ja toki mukana on myös modernimpaa tavaraa.

Pilvet liikkuu, minä en ottaa tyylillistä pesäeroa kilpasiskoihin musiikin notkeuden ja lämmön ansiosta. Laura Sippola soi Yonaa kaupallisemmin ja nykyaikaisemmin, samalla toiveikkuudella hykertelevä Johanna Iivanainen puolestaan takertuu turhan puiseviin pop-jazz-sovituksiin. Yonan tapauksessa tulkinta ja soitto ovat samalla aaltopituudella ja tasolla. Orkesteri Liikkuvat pilvet svengaa tarvittaessa vaikka gospelina, mutta osaa myös tunnelmoinnin jalon taidon.

Vaikka albumilla ei ole yhtään selkeää täyteraitaa, sävellyksistä välittyy orastava rajallisuuden tunne. Levyä kuuntelee oikein mielellään, mutta sen viehätys alkaa kuuntelukertojen kasvaessa haihtua. Toivottavasti Yonassa ei ole sentään ennustajan vikaa. ”Huuhkaja laula mulle vähän / laula lohtu alakulooni tähän.” Nämä säkeet eivät toivon mukaan liity huuhkajamaskotista tunnetun Suomen jalkapallomaajoukkueen tuleviin EM-karsintoihin.