Frightened Rabbit: The Winter Of Mixed Drinks

Fat Cat

Skotlannin suunnilta on viimeisen kymmenen vuoden aikana, ihan lähivuosinakin, tullut taitavaa ja tunnelmaltaan pohjoismaalaisittain varsin sopivan synkeältä tuntuvaa indierockia ja -popia. Yksi näistä on Frightened Rabbit -nimeä totteleva, alunperin triomuotoinen, Selkirkistä ponnistava yhtye, jonka kolmannelta levyltä The Winter Of Mixed Drinks on lupa odottaa vähintäänkin kohtuullista menestystä.

Parin vuoden takaisella onnistuneella kakkoslevyllä The Midnight Organ Fight, keskiössä olivat tunnustukselliset folkpalat, joiden kiivas mollivoittoisuus oli käsinkosketeltavaa. Tässä valossa uutukaisen paikoin lepsultakin tuntuva ote hieman yllättää. Muutamassa vuodessa Scott Hutchinsonin johtama yhtye on laajentunut ja laventunut sekä miehistöltään että ilmaisultaan, eikä se välttämättä ole askel parempaan – vaikkakin isompaan – suuntaan.

The Winter Of Mixed Drinks on ulkoisilta puitteiltaan hiotumpi ja salonkikelpoisempi kuin edeltäjänsä. Se ei silti ole siloinen, vaan enemmänkin suttuiseen kenkiintuijotteluun ja taiteellisempaan ilmaisuun pohjimmiltaan yksinkertaista popmusiikkiaan piilotteleva yritys suunnata kohti aiempaa suurempaa ja laveampaa yleisöä. Eikä se todennäköisesti jää yritykseksi, koska edes järeän barokkimaiset orkestraatiot eivät piilota sitä, että parhaimmillaan The Winter Of Mixed Drinks on varsin hyvä levy.

Levyn aloittavan Thingsin sähäkkä we can drop the past -lausuma yhdistettynä monotoniseen biittiin ja eksoottiseen jousinäppäilyyn ohjaa uskomaan, että Frightened Rabbit on kulkenut yhden tien loppuun ja tähtää nyt sylit auki kohti jotain suurempaa. Swim Until You Can´t See Land vie yhtyeen uuteen maailmaan, jossa perusasiat ovat kuten ennenkin, tunnelmat edelleen tiheitä, mutta jossa kokonaisuus ei enää puhuttele niin kuin aiemmin.

I´m not miserable now, laulaa Hutchinson Not Miserablessa. Se on hienoa. Itse nautin silti edelleenkin enemmän siitä Hutchinsonista, joka kertoi ongelmistaan pubinnurkassa. Ymmärrän kuitenkin, että entistä useampi pitää tästä suuremmille yleisöille suunnatusta Hutchinsonista. Sekin on hienoa, koska enemmän tällä levyllä on hyvää kuin huonoa, hengeltään tummasävyistä mutta vapauttavaa musiikkia.