Yö: Rakkaus on lumivalkoinen
Julkaistu: 15.03.2003
Arvostelija: Janne Kuusinen
Poko
Mitä sinä käsität termillä “bändi”?
Bändi ei ole mitenkään yksinkertainen juttu. Itse olen sitä mieltä, että bändejä on harvassa. Bändejä ovat muun muassa Rolling Stones, Dallapé, Flaming Sideburns ja Yö, sillä niiden soundissa on jotain sellaista yhteenhitsautuneisuutta, joka on mahdollista vain pitkän linjan yhteissoiton tuloksena. Jos muutama hengaaja laitetaan väkisin lavalle, ei kyseessä ole mielestäni bändi. Bändejä eivät näin ole mm. Spice Girls tai Gimmel. Missään tapauksessa bändi ei myöskään ole kiertävä artisti paikallisilla säestäjillä höystettynä, tyyliin Unto Mononen. Ja vaikka soittajat olisivat kuinka hyviä, niin esim. jazzareista yhtä keikkaa varten koottu huippukokoonpano on vaikea mieltää bändiksi. Blues Brothers 2000:en hirmukokoonpano ei ole bändi.
Nykypäivänä bändiin liittyy suuria ongelmia. Saumaton tiimityö on mennyt lähes mahdottomaksi, kun joka ikinen muusikko haluaa aina tehdä niitä omia juttuja, sooloiluja ja tiluliluja. Ehkä näin on ollut aina: ihminen on ennenvanhaan vain ollut rahantulon varmistamisen taatakseen pakotettu bänditoimintaan? Onko ihminen sittenkään bändieläin? Jos koirilla olisi kyky ajatella, niin sikiäisikö kenneleistä enemmän huippubändejä kuin Ruotsista konsanaan?
Jo parikymmentä vuotta soittanut Yö on monelle bändi, joka on tehnyt paitsi massakaupalla perusrockia, myös Joutsenlaulun ja Likaiset legendat. Vuoden 2003 suuri musiikkiuutinen on se, että bändin klassikkopiisien luetteloon lisätään täten kolmanneksi tämän levyn nimikappale. Hieman täyteensovitetun, mutta upean piisin melankolia jousi-, piano- ja harmonikkamausteilla onnistuu koskettamaan aidosti. “Rakkaus on lumivalkoinen” - väittämän ostan ilman muuta siinä missä jätän kieliopillisesti vammaisen “Haaveet kaatuu”:n popkaupan hyllylle.
Keski-ikäistyneen herrakerhon tekstit ovat kypsiä, synkkiä, mollivoittoisia, sanalla sanottuna rehellisiä. Ei ehtaan alakuloon tarvita välttämättä metallipelleilyä ja naamiosirkusta, pelkkä bergmanlainen iskelmäperinne näemmä (tai siis kuulemma) riittää. Aiheissa ei valloiteta maailmaa, parhaimmillaan ne ovat joltiseenkin myöhäiskasevamaisia (mm. Voin luopuu mistä vaan, Pelkkää helinää), vaivaannuttavimmillaan käännösiskelmämäistä kvinttikiertoklisettä (Päivi Lepistön kanssa laulettu Etkö unta saa). Mutta silti esim. ilmaisujen “Yö liukenee aamuun” tai “Syliis rauhoitun” kaltaista hienoa runoutta eivät vexit veistele.
Levy on kokonaisuutena kasari (=80-luku)vivahteista, taattua, kikkailematointa Yötä, faneille taatusti ainakin neljän tähden kamaa. Tätä on hyvin hankala arvottaa, koska viiden tähden nimiraita on niin valovuosien päässä yläpuolella muusta materiaalista. “Rakkaus on lumivalkoinen” on saatava koulujen musiikkikirjoihin sassiin: näin varmistetaan tulevien sukupolvien laatutietoisuus.
Tämän hieman epätasaisen pitkäsoiton vahvuudet ovat vahvat lyriikat sekä esimerkillinen bändisoitto. Jo nämä takaavat sen, että yhä useammalle varhaisaikuiselle Yö “on aina ollut”, eikä se ole pikkujuttu tai huono asia. Tekisi mieli sanoa, että Yö porskuttaa edelleen, mutta eiköhän kyse ole enemmän kunnon kroolaamisesta.
Ja vielä sitä, notta levy on kardinaaliesimerkki perseestäolevanpuoleisesta kopiosuojauksesta. Kun panen levyn asemaan, käynnistyy äänitteen oma player, joka soittaa raitoja kummallisella lsd-saundilla, vedenalaisen kuuloisesti. Vika tokkopa on levyssä. Teitä on varoitettu, tietokoneellakuuntelijat!
Yö
Porissa vuonna 1981 perustettu yhtye oli ensimmäinen ns. porirock bändi. Bändin debyyttialbumi Varietee myi vajaassa kahdessa kuukaudessa 50 000 kappaletta, mikä oli tuohon aikaan ylittämätön saavutus. Jussi Hakulisen erottua yhtyeestä kesällä 1985 Yö muutti tyyliään hitaasti rockimmaksi ja perinteisemmäksi, mikä johti bändin suosion hitaaseen mutta sitäkin pitempään alamäkeen.
Käännös parempaan tapahtuikin vasta vuonna 1994 kun Hyviä Vuosia-albumi, ja erityisesti siltä löytyvä Juice Leskisen sanoittama Ihmisen Poika nosti vuosien varrella tamperelaistuneen bändin jälleen takaisin huipulle. 90-luvun jälkimmäinen puolisko sujuikin valoisissa tunnelmissa, mutta tultaessa uudelle vuosituhannelle rajut miehistönvaihdokset koettelivat - jälleen kerran - yhtyettä.
Kokoonpanon mentyä taas uusiksi ja kitaristi Jani Viitasenkin erottua tässä yhteydessä ryhmästä, sen ainoaksi alkuperäisjäseneksi jäi vokalisti Olli Lindholm, jonka johdolla ryhmä on jatkanut taivaltaan 2000-luvulla.
Olli Lindholm - laulu
Mikko Kangasjärvi - koskettimet ja taustalaulu
Jukka Lewis - basso ja laulu
Daffy Terävä - kitara
Ari Toikka - rummut
Kotisivut: www.likaisetlegendat.com
(Päivitetty 05.10.2009)
Kommenttien keskiarvo:
19.9.2004:
Radioiden musiikkitoimittajat ovat valinneet Yö-yhtyeen albumin Rakkaus on lumivalkoinen Vuoden 2003 Levyksi.
Upeata! :)
Jos levyltä pitäisi poimia Top 3 lista niin minun mielestäni sinne 3 parhaan juokkoon kuuluvat seuraavat kappaleet kuin:
1. Rakkaus On Lumivalkoinen
2. Kaksintaistelu
3. Jäämeren tuulet
Suuri kumarrus Yölle pitkästä,legendaarisesta urastaan.