Suvi Isotalo: Jollet rakasta

Sound Of Finland / Fanfaari

Hei Dave Lindholm, susta tykätään. Joskus susta tykätään niin paljon, että sun jutteleva tyylis tekee lähtemättömän vaikutuksen ja paistaa sit tän kotimaisen lauluntekijän tuotoksista melko selvästi läpi. Eikä siinä mitään pahaa ole, mutta näin on tainnut käydä Suvi Isotalolle.

Matti Johannes Koivun tuottama albumi ei peittele mieltymyksiään, mutta tulee samalla esitelleeksi varsin kypsän debytantin. Isotalon pianoballadit etenevät kaikessa rauhassa jättäen toteavalle ja usein puherekisterissä kulkevalle laulannalle paljon tilaa. Resepti toimii silloin kun teksti jaksaa kantaa ja kiinnostaa. Arkirealistisen keskitason yli nousee ainakin umpidavemaisesti nimetty Laulu tuu mun luo, jossa mm. jousikvartetilla rikastettu bändi pistelee myös parastaan. Äänimaailma hipoo raukeudessaan Wilcon vähemmän kokeellisia vaiheita. Myös Tori Amos ja Joni Mitchell ovat hengessä mukana

Vahvimmillaan Isotalo pystyy tavoittamaan kokonaisen ihmistyypin muutamalla rivillä. Käsipyyhe on vaihtanut paikkaa tekee tämän koskettavasti luonnostellen, kun taas Ahdistelijat on levyn piikikkäin ja samalla kevein tapaus. Liikaa löytyy kuitenkin materiaalia, jossa radikaalin pelkistetty ote ei onnistu vakuuttamaan kuulijaansa. Tietty varautuneisuus vaivaa etenkin albumin avaavaa biisikolmikkoa.

Pääasiassa Isotalo kykenee jo esikoisellaan kiertämään genren pahimmat kliseet, kuten pinnallisen itsessä rypemisen ja kuolleimmat tavat runoilla kuinka yksinäistä se voi olla. Tämä lupaa jatkon kannalta pelkkää hyvää. Nytkin ujohkolla koruttomuudella on saatu aikaan muutamia helmiä ja kelvollista perustasoa.