Julkaistu: 27.02.2010
Arvostelija: Jani Ekblom
Songs I Wish I Had Written
Ruotsalainen Moto Boy eli Oskar Humlebo tuntuu onnistuvan siinä, missä niin monet muutkin kansankodin kasvatit. Yksinkertaisista osasista syntyy jotain, jossa paikallisen popkäsityöläisyyden perinteen mukaisesti on jotain niin paljon enemmän kuin pitäisi. Näennäisen helpon tuntuinen kakkoslevy Lost In The Call on kauniin kuvakirjan muotoon puettu kymmenbiisinen liki täydellistä, vahvasti viulutettua popmusiikkia.
Tai oikeastaan tämä on paljon enemmän kuin pelkkää popmusiikkia. Caroline Karpinskan viulut ja esimerkiksi instrumentaali Siekas voisivat olla virolaisen minimalistin Arvo Pärtin kynästä: riipaisevan surulliset ja silti uskomattoman kauniit, pienimuotoisuudessaan täydelliset jousiratkaisut ovat enemmän kuin pelkkää sovitusrekvisiittaa. Niissä on täysin oma maailmansa, joka elää rinnakkain Humlebon falsettimaisen äänen kanssa, ja joiden varassa koko albumi liikkuu.
Jos Moto Boyn parin vuoden takainen eponyymi esikoinen oli perinteinen ja ihan kiva poplevy, ottaa Lost In The Call tukevia ja ennen kaikkea kantavia askeleita kohti jotain suurempaa. Tunnelmallisesti liikutaan jossain samoilla suunnilla kuin suomalaisittain erikoislaatuinen ja erinomainen popyhtye Office Building liikkui. Aamuyön usvasta nousee ihmiselämää kestävämpää musiikkia.
Moto Boy on parhaimmillaan, kun hän antaa äänensä ja instrumenttinsa sävellystensä palvelukseen, antaa musiikin puhua sen omilla ehdoillaan. Näitä biisejä on noin kahdeksan kymmenestä ja siksi tarjoan neljä tähteä viidestä. Samalla Lost In The Call tuntuu aivan liian usein aivan liian täydelliseltä yhtään minkäänlaiseen arviointiin.
Moto Boy on yhtä kuin Oskar Humlebo, ruotsalainen popmuusikko.
Linkki: motoboy.se
(Päivitetty 23.2.2010)