Tom McRae: The Alphabet Of Hurricanes

Cooking Vinyl

Desibeli.netin monivuotinen päätoimittaja Jari Jokirinne arvioi brittiläisen laulaja-lauluntekijä Tom McRaen ansiokkaan kakkosalbumi Just Like Bloodin kiittävällä arvosanalla huhtikuussa 2003. Vajaa seitsemän vuotta myöhemmin pöydälleni päätyi herran kaikkiaan viides studioalbumi eikä meininki ole ainakaan laskusuunnassa.

McRaen albumi on sinänsä hankala tapaus. Pelkästään miekkosen karhean positiivinen ja kiireettömän ajaton laulutulkinta vie jalat alta. Niinpä kestää melkoisen monta kuuntelua ennen kuin pystyy keskittymään pelkistetyksi laulaja-lauluntekijäalbumiksi melkoisen monipuolisiin vaaniviin sävellyksiin ja vaikkakin olennaiseen keskittyviin niin silti moniulotteisiin sovituksiin. En ole perehtynyt herran aikaisempiin tuotoksiin, joten en lähde vertaamaan. Mutta jo kakkoslevyn arviossa silmään pistävä ”sooloartistin työstämä bändilevy parhaimmillaan” pitää tässäkin siinä mielessä paikkansa että vaikka McRae onkin alusta loppuun albumin keskiössä, on apukäsiä käytetty runsaasti. Siitä huolimatta tunnelma säilyy ”mies ja kitara”-henkisenä, vaikka tässä tapauksessa mies ja banjo tai mies ja mandoliini(?) voisi olla monessa kohtaa osuvampi. Eli instrumenttejä käytetään kyllä rikkaasti, mutta aina biisin ehdoilla. Soundi elää ja voi hyvin enemmän pienillä siveltyillä kuin laajoilla sinfonioilla. Vaikka niitäkin käytetään. Ja vaikkapa lyhyen A Is For…-kappaleen vinobalkanilainen haikeus rakentuu aika lailla poikkeuksena muille aineksille…

Toivon tunteestaan huolimatta melankolia on McRaella tyylikkäässä puristuksessa, olipa sitten kyseessä haikean kaihoisa valssinpyörre Won´t Lie, kaikuisa pianokaarteilu Summer Of John Wayne tai huohottavan plainridemainen, pirullinen suoblues-kantri-renkutus Told My Troubles To The River. Lähes patrioottimaisen kuulas American Spirit, hyvällä tavalla stadionmittainen Please, tummasti vauhdin pysäyttävä Out Of The Walls tai kipakasti taputteleva Me & Stetson tuovat jokainen erilaista ilmettä kokonaisuuteen ja nousevat kaikki myös yksittäisinä vetoina lentoon. Kriitikon kannalta Alphabet on siinä mielessä epäkiitollinen että paljon haukuttavaa siitä ei löydä. Onneksi meikäläinen on hyvä kehumaan ja se on sitä paitsi kivempaakin. Laura Veirsin July Flamen ohella vuoden ehdottomasti parhaita lauluntekijäalbumeita– toivottavasti yhtä hyviä tulee vastakin ruodittavaksi.