Day Eleven: Matador

You´ll Never Make It

Kun puhutaan tamperelaisista tämän päivän rock-bändeistä, on Day Eleven edelleen verrokkeihinsa nähden hieman oudompi lintu. Amerikkalaisen vaihtoehtorockin perinteestä pääosin ammentavan orkesterin ulkoasussa huivit ja muut hard rock-elkeet loistavat poissaolollaan, ja samassa ajassa kun vaikka Negativen levy tuntuu jo puhkikuluneelta, alkaa Day Elevenin albumi vasta raottumaan. Silti bändi nököttää skenen keskellä kuin luonnostaan - aivan kuin ei olisi mitään muuta vaihtoehtoa koskaan harkinnutkaan.

Yhtyeen tullessa kolmannen pitkäsoiton virstanpylväälle, on sen uralla jo ehtinyt sattua yhtä sun toista, viimeisimpänä muutoksena levy-yhtiön vaihtaminen omiin ohjaksiin. Saatteen perusteella Matador on syntynyt rohkeammissa ja vapaamielisemmissä tunnelmissa kuin edeltäjänsä - onko bändin suunta siis muuttunut sitten viime kuuleman? No, ei oikeastaan. Tummasävyisten riffien kuljettamissa biiseissä on edelleen roimasti niin melodisuutta kuin metallisempaakin vivahdetta ja primus motor Janne Pajarin jenkkihenkiset laulumelodiat tarttuvat yhä liisterin lailla. Sen sijaan bändin ilmaisun ääripäät ovat entistä kauempana toisistaan. "Hüsker Dü rip-off" -nimellä levyn kansissa kulkeva Into The Black Again huiskii menemään yllättävänkin lujaa, akustinen Caravan taas tunteilee pianoineen kaikkineen lähes aor-maisemissa, metallisesti rytisevä Collision heijastelee nimeään myöten Faith No More -henkistä asennetta ja Hat Without A Head imelöityy stemmoissaan muistuttamaan jopa Poets Of The Fallia.

Ei siis ole ihme, että kokonaisuus ei ota asettuakseen, vaikka kuuntelukerrat karttuvat. Onneksi levyn yllä leijaileva melankolinen tunnelma sitoo kappaleet siinä määrin tiukasti toisiinsa, että bändin sinkoilu suunnasta toiseen ei varsinaisesti sirpaloi kuuntelukokemusta - aikansa albumi kuulijalta silti vaatii. Mikäs sitä toisaalta kuunnellessakaan, mainittua Hat Without A Headia sekä liiankin turvallisesti rokkaavaa Monday To Somedayta lukuunottamatta levyn biisit nimittäin rullaavat varsin pätevästi. Hyveistään ja uusista tuulistaan huolimatta Matador tuntuu silti vain askeleelta lähemmäs sitä Day Eleven -kiekkoa, mistä ei enää yksinkertaisesti kykene napisemaan.