Julkaistu: 14.02.2010
Arvostelija: Aleksi Leskinen
Studio 57
Studio 57:n julkaisema kokoelma tuo hevidiggareille kuultavaksi kaiken kaikkiaan 18 kotimaisten omakustannebändien kappaletta. Genrepaletti on tällä bändimäärällä laaja, mikä tarkoittaa samalla melko sillisalaattimaista kokonaisuutta sekä lähes ärsyttävää silkan äänenlaadun vaihtelun aiheuttamaa vastakkainasettelua - kun esimerkiksi 11th Eliminationin raivokkaan death-räyhäämisen päälle kuullaan Broken Reflectionsin huomattavasti hennompaa melodista tunnelmointia, kummastakohan jää tuhdimpi jälkimaku? Biisijärjestyksen perusteella tekisikin mieli sanoa julkaisua juostenkustuksi väkerrykseksi bändien kustannuksella, mutta kohtuullisen tyylikäs kansitaide ja etenkin sisälehden bänditiedot on kerrankin hoidettu sen verran pätevästi, että joutuisin vetämään sanani pian takaisin.
Kynnys kokoelmaan tarttumiseen on harmillisen suuri, sillä sen kerralla alusta loppuun kuunteleminen käy kyllä raskaasta työstä. Homma toimiikin paremmin pieninä annoksina, jolloin bändien tarjontaan jaksaa vähän keskittyäkin. Yhtäkään todella onnetonta esitystä kokoelmalle ei ole päästetty, muttei toisaalta aivan tajunnanräjäyttäviäkään akteja, mikä tietty nuorille bändeille suotakoon. Hämmentävää sen sijaan on, miksi vain yksi kokoelman bändeistä on suomenkielinen? Melko tyylikkäästi jossain Viikatteen ja Verjnuarmun hämärillä välimailla svengaileva T55 erottuu kielivalintansa vuoksi muista mukaanlukeutuneista bändeistä positiivisessa mielessä, englannin ilmaisukielekseen valinneista kovin monet kun tuntuvat sanalliselta anniltaan ja artikuloinniltaan varsin keskinkertaisilta. Tämä pilkka osuu erityisesti melodisempien bändien nilkkoihin, joiden vokalistit ovat möriseviä kollegojaan helpompia sihtejä, mutta tämä ongelma tuskin on yhdellekään laulajalle mikään ylitsepääsemättömyys.
Alkuperäisessä tarkoituksessaan, eli maamme nuorempien metallibändien esittelyssä, kokoelma onnistuu aika hyvin, kun vain biisijärjestyksen ja äänenlaadun epätasaisuuksien kanssa oppii elämään. Toivon mukaan tästä kokoelmasta on mukanaoleville bändeille jotain oikeatakin hyötyä - vaikka levy itsessään ei edellämainituilla syillä perustellen kovin suuresti säväytä, on mukana bändejä, joiden nimien soisi nousevan isomminkin esiin. Ruusuisinta tulevaisuutta orkista povaisin lätyn rokkaavasti aloittavalle, hienosti Layne Staley-tyyliin fiilistelevällä laulajalla varustetulle Dice Of Fatelle sekä keveämmän melodisen ilmaisun ja raskaamman riffittelyn välillä onnistuneesti keinottelevalle Fourpointsixille. Levyn kahdesta naislaulajalla varustetusta aktista Stigmatize vetää pidemmän korren ja osoittaa hienoa balladin sovitustaitoa vahvoista Within Temptation -viitteistä huolimatta. Arvostelijan sydäntä lämmittivät kuitenkin kaikista eniten levyn loppupuolelta löytyvät, 20 vuoden takaisiin underground-kuolometallikasettirinkeihin ajatukset vievät rupinen Ruindom, North From Heren aikaista Sentencedia muistuttava Damage sekä brittiläisen deathdoom-perinteen opit tarkasti tutkinut Ghost Voyage. Ugh!!
Kokoelmia koti-Suomesta ja suuresta maailmasta.
