Pipes And Pints: Until We Die

Wolverine

Tsekeistä ponnistavan, amerikkalaisella laulajalla varustetun Pipes And Pintsin debyyttilevyn kansi kertoo bändin musiikista harvinaisen paljon. Siinä esitellään ylpeän näköinen tatuoitu nainen, jolla on merirosvolappu toisen silmän päällä ja kainalossaan säkkipilli - mitä muutakaan folk-sävyisen katupunk-levyn kannessa voisi olla?

Säkkipillin siivittämässä menossa on vauhtia ja meininki säilyy pirtsakkana läpi koko nelikymmenminuuttisen lätyn. Perinteisesti raakkuvan vokalisti Syco Miken sanoituksissa ruoditaan varsin omakohtaisesti kovaa elämää kaupungin kaduilla, mutta pää pystyssä ja katse eteenpäin suunnattuna. Hyväntuulista rälläämistä vahvistavat livemäisen rouheat soundit ja kovemmallakin tempolla rennosti esiintyvä bändi, joten ainakaan päällepäin levystä ei oikein keksi pahaa sanottavaa.

Ahkera säkkipillin käyttö tuo Pipes And Pintsin musiikkiin tiettyä omalaatuisuutta, mutta sen merkityksellisyys mietityttää. Kun Bad Timesissa kyseinen soitin loistaa poissaolollaan, ei sitä huomaa edes kaivata. Eri asia olisi, jos bändin tyyli perustuisi enemmän säkkipillin käyttöön, mutta Pipes And Pints luottaa enemmän hoilotuspunkin perinteisiin - mikä ei varmaan kuuntelumielekkyyden kannalta ole lainkaan huono ajatus. Säkkipilliä tai ei, mitään uutta tai ihmeellistä yhtyeellä ei ole annettavanaan, mutta tyylilajin ystäville kyseessä on ilman muuta tutustumisen arvoinen, livenä oletettavastikin säväyttävä tapaus. Säkkipilliä karsastavien kannattanee kuitenkin jättää suosiolla väliin.