Orkestar Bordurka: Orkestar Bordurka

Omakustanne

Borduria on Tintti-sarjakuvien maailmasta tuttu kuvitteellinen valtio jossain itäblokinpuoleisessa Euroopassa. Karikatyyrimäisen ja stereotyyppisen, totalitaarisista ja autoritaarisista diktatuureista kärsineen ja kuoreensa vetäytyneen valtion tarkkaa sijaintia ei koskaan albumeissa kerrottu, mutta Hergén antamat vihjeet johtavat Balkanille. Tähän suuntaan ohjaa myös kuvitteellisen kansanmusiikin suuryhtyeen Orkestar Bordurkan uusimmainen, jonka kohtuullisen monipuolisesti maistetun keitoksen ilmeisin ainesosa on balkanilainen.

Orkestar Bordurka perustettiin vuonna 2004 Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkusta varten ja todennäköisesti siksi sen musiikki sisältää kansanmusiikillisten pääosaelementtien lisäksi melkoisesti kabaree- ja sirkusmaisuutta. Kuuden ammattimuusikon muodostaman Bordurkan kolmas levy onkin hienosti rytmitetty draamallinen kokonaisuus, jossa suvannot ja kliimaksit tukevat toisiaan. Jonkinlaiseksi bilelevyksi tätä kai voisi kutsua, koska tekstien aiheet liikkuvat paljon alkoholissa ja muutenkin kokonaisuudesta välittyy miellyttävä tunneperäinen epä-älyllisyys – aivot-narikkaan-ja-polvet-heilumaan-mahdollisimman-reteästi -mentaliteetti. Enkä tarkoita, että kyseessä olisi mikään tyhmien tyhmille tekemä juhlimislevy vaan hauskaa irroittelua ilman huolta huomisesta.

Yhtyeen perustamisen syy ja se tosiasia, että keikkoja on tehty valtavasti, kuuluu kokonaisuudessa vain positiivisesti mutta livetilanteen riehakkuutta ja hikeä on vaikea toistaa levyllä eikä siinä täysin onnistuta nytkään. Sen sijaan näin levymuodossa esitellään hauska kokoelma biisejä, joissa yhdistyy itäeurooppalaisen kansanmusiikin perinne hieman tuoreempiin piirteisiin, ja jonka perusteella keikalla pitäisi viihtyä enemmän kuin mainiosti. Kotioloissa luottanen jatkossakin aito-balkanilaisiin kokoonpanoihin, mutta eipä Orkestar Bordurka tunnelmallisuudessaan jää pahasti jälkeen.

Kommenttien keskiarvo:

Qsine kommentoi 14.02.2010:

Pisteet:

Minen taas koskaan tahdo verrata studiotyötä liveen. Tässä tapauksessa lähden siitä, että homma toimii plätyllä juuri niin hyvin kuin voi. Upeaa teknisessäkin mielessä, mutta eihän tämmöistä raivokasta helvetinperkelettä nyt saa aikaan 99 muusikoksi itseään kutsuvaa 100:sta. Millaista vääntöä Bordurkan live enää onkaan - ei sitä tohdi ajatellakaan...

Itä-Eurooppa -parodiahan on maassamme jämähtänyt siihen, että joku ruonansuu ylimeikkaa itsensä naiseksi ja sanoo naamaansa vääntäen, että "pilu 50 mk!" Ja koko sotkamo nauraa. Bordurka kuitenkin tuo tähän huumorinlajiin syvyyttä, niin, että tarvittaessa voidaan jopa olla huumorin ylä- ja ulkopuolella. Homma potkii melkoisella spektrillä melankoliasta Balkan-adhd -purskauksiin. Ja uskottavuus, se on läsnä koko ajan.

Otan suht vastentahtoisesti esille Eläkeläiset-nimisen vertailukohteen. Se on musiikillista pelleilyä siinä missä Bordurka on musiikillista huumoria. Tässä osataan esimerkiksi soittaa, ja älyllisiä sävyjä on sata kertaa enemmän kuin siinä jo 16 vuotta venytetyssä vitsissä, että rikotaan kiippari lavalla ja ollaan kännissä keikalla. On huutava vääryys, että Bordurkalle heitetään se iänikuinen "marginaalin" leima, ja radiosoiton saa (henkisestikin) kompressoitu scheisse.

Yhtä pikkujuttua mietin, joka ei kuitenkaan ole ns. "miinus". Eli tavallaan tässä konseptissa tuo "bordurialaisuus" tuntuu jotenkin triviaalilta. Siitä näyttää olleen seurauksena se, että nyt joka hemmetin mediumissa mainitaan se asiaan liittymätön "Tintistä tuttu". Olisiko paketti voinut toimia paremmin, jos maakonsepti olisi ollut täysin tuulesta temmatun niminen? No, pientä, siis!

Tämä luova parodia on paras kuulemani suomalainen "kansanmusiikki"-levy koskaan. Syldavialaiset ovat takuulla kateudesta vihreinä rajanaapureilleen, joiden kotimaan talous muuten perustuu CIA:n vankiloihin (lähde: Bordurian presidentti)!