Neverdice: I Am Happy

”Kun hanuri soi, ei hauskempaa olla voi” osasi jo vanha kansa kertoa, samoin tiedettiin että; ”haitari on pirun harppu”.

Helsinkiläinen Neverdice käyttää kiisteltyä soitinta hitusen toisenlaisella tavalla, sillä orkesterin musiikkityyli on industrial-folk. Harmonikan rinnalla remuavat kaksi kitaraa ja konehuone, josta kumpuaa synkkää kolistelua. Neverdice kävi allekirjoittaneelle tutuksi keväällä 2009, kun yhtye lämmitteli Combichristia, joten esikoista on ehditty jo odotella – ainakin tällä suunnalla.

I Am Happy lataa tiskiin yksitoista tiukkaa siivua, joiden perään kuullaan DJ Proteuksen remiksaus Narrow kappaleesta. Biisien pohjat ovat suoraa konehuoneen tuottamaa teollisuusjunttaa. Riffit ja harvat melodian pätkät puristetaan kitaroista kuusikielisten möyrytessä rammsteinmaisen kurinalaisina. Yhtye ei pelaa valttiaan missään vaiheessa loppuun, sillä Hannu Oskalan haitaria osataan säästellä, jolloin soittimen uniikkius korostuu entisestään. Joissain kappaleissa vain muutaman häiriintyneen vinkauksen päästävä kurttu onkin se x-tekijä, jonka ympärille moni koukku rakentuu. Tuomas Mettäsen englanninkielinen laulu muistuttaa monin paikoin lausuntaa, mikä sopii industrial rytkeeseen ongelmitta.

Neverdicen repertuaari on kapea, mutta ajatuksella suunnitellun kappalejärjestyksen avulla kiekko kantaa loppuun saakka. Reipas I Am Happy avaa pelin voitokkaasti ja heti perään kuullaan samaten nopeampaa osastoa edustava Casino. Slovariksi saakka hyytyvä Lucid erottuu hieman myöhemmin pohtivalla soljunnallaan ympäristön räiskeestä. Yli viisiminuuttiseksi intoutuva Killer toimii jälkipuoliskolla eräänlaisena rajanpiirtäjänä ennen lopun iskusarjaa. Huippukohdiksi erottuvat myös slaavilaista henkeä huokuva Transformed, sekä loppumetreille säästetty Let Them Die –ässä, joka on tuttu jo yhtyeen demokaudelta.

Orkesteri ei päästä itseään helpolla, mutta kova työ kannattaa, sillä soundeiltaan giganttinen kokonaisuus kohoaa lopulta upeaksi saavutukseksi. Eikä vaikutus ainakaan heikkene kuuntelukertojen myötä vaan ennemminkin päinvastoin. Vuoden kotimainen industrial-folk albumi taitaa olla tässä, vaikka nyt on vasta helmikuu.