Jalankulkuämpäri: Rakkauden leirikoulu

Megamania

Vuonna 1997 perustettu Jalankulkuämpäri rakenteli esikoislevynsä materiaalia liki vuosikymmenen. Vuonna 2007 ilmestynyt Koska olen hyvä rouva olikin vallan veikeä kokonaisuus. Pirteä mutta silti hyvin slaavilaishenkisessä mollissa kulkenut lätty sisälsi melkein täyslaidallisen nokkelaa poprockia, jossa nokkahuilusoolot olivat yhtä kotonaan kuin tanssipotkukomppi tai moniääniset kertsit. Jopa tekstit pikkutarkkoine ja -tuhmine tarinoineen mm. teiniyden ihmemaailmasta väistivät helposti itseensä kompastumisen.

Vuoden 2009 toukokuussa esikoisen tehneestä nelikosta Eeva ja Tuija jättivät yhtyeen. Alkuperäisjäsenet Sanna ja Pinja hankkivat nopeasti tuekseen rumpuihin Rekon sekä kitaraan Joonatanin. Uudesta kokoonpanosta ja Joonatanin miksaamisesta ja tuottamisesta huolimatta kakkoslevy Rakkauden leirikoulu muistuttaa esikoista monessa. Yhtäläisyyksiä selittänee paljossa se, että suuri osa biiseistä on yhtyeen aiemman version luomia.

Yhtäläisyys ei kuitenkaan nyt ole edukseen. Rakkauden leirikoulu kuulostaa liian usein Koska olen hyvä rouva -sessioiden ylijäämämateriaalilta: se on laiskempi, kuluuneemman oloinen ja ennen kaikkea paljon tylsempi. Uudet jäsenet ovat kyllä tuoneet soittopuolelle varmuutta ja tarkkuutta, mutta samalla on kadonnut Jalankulkuämpärin aiemmin niin viehkeä persoonallisuus: toisin kuin yhtyeen uusi, aiempaa ränsistyneempi imago antaisi ymmärtää, on siitä muodostunut kliinisempi ja salonkikelpoisempi versio itsestään, joka ei onnistu jättämään jälkiä.

Levyn suurin ongelma on biisipuolella. Rakkauden leirikoulu ei sisällä yhtään ensilevyn mukaansatempaavien ja ennen kaikkea muistettavien biisien kaltaista hittiä. Viidenkään kuuntelukerran jälkeen en muista kuin kaksi biisiä ja niistäkin toinen on (sinänsä mainio) suomennos Hanging On The Telephonesta (Roikkumaan langoille). Se toinen on hieno slovari Bodombodom, jonka ansiosta Rakkauden leirikoulu ei ole aivan täysin yhdentekevä.