Julkaistu: 31.01.2010
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
VBmusic
Jyväskyläläinen Valley Below keräsi kiitosta Desibeli.netissä vuoden 2007 orgaanisesti soivalla, hiukan tätä albumia folkahtavamman popin parissa operoineella debyytillään Running Rites. Akustisesta duosta alkanut, jo debyytillä viisimiehiseksi kasvanut yhtye siirtyy kakkosellaan tummasyisemmän ja kantrahtavasti viipyilevän avaran rockin pariin. Paikoin mieleen nousee jopa Plain Ride, vaikka AP Kivisen karhea lauluääni ei ihan yhtä selkäpiitä värisyttäville tasoille yllä kuin mitä Riden Janne Westerlundilla. Avarassa junnauksessa, komeasti kaartavissa melodioissa ja tavassa laulaa on silti jotain joka väkisin pistää yhdistämään viivaa yhtyeiden välillä… Toisaalta Valley Below´n taidokkaassa ja kiireettömän orgaanisessa soitossa on myös jotain jota voisi nimittää jopa eeppiseksi – jos sellaista sanaa nyt voi käyttää tällaisen juurevan popin parissa. Jos pelkästään kotimaisilla verrokeilla pitäisi leimata, niin sijoittaisin VB:n Plain Riden ja Zacharius Carls Groupin kaltaisen eeppisen rockin puoliväliin, enkä siltikään kertoisi yhtyeestä vielä kovinkaan paljon… Ainakin VB:ssä kaikaava voimapopin säröisä menevyys jäisi tällöin ihan ilman kulmaa jolla seistä.
Tummemmasta paletista huolimatta edelleen ollaan toiveikkaita. Samoin pätee vaikutteiden ammentaminen 60-lukulaisesta popista, 60/70-lukujen rokista ja folkista sekä 90-luvun voimapopista. Biisikynän kohdalla asiat ovat hyvällä tolalla. Heti raukeasti torvilla heräilevä ja pidemmälle päästäessä puoliakustisesta vaaniskelusta jykevämpään kaareen ulottuva The Taming iskee hyvin. Avaruus ja tyylikäs melankolia vievät mukanaan. Hymyilevämpi Demolition Derby pitää sisällään tarpeeksi iskua vaikka voimapop-piirien pikkuhitiksi, hylkäämättä silti Valley Belown vaihtoehtokantrimman laidan sävykkyyttä ja soittoarsenaalin juurevuutta. Niin oikein!
Viipyilevä Clicks, kuiskailusta ja rohevasta säröstä haikeaan kaareen kasvava Good Killer ja levyn 22-Pistepirkon hengessä perkussioitu ja särökkäästi sykkivä nimibiisi jatkavat yhtä lailla vahvasti. Prairie Rose rauhoittuu nimensä mukaisesti avarille preerioille näppäillen, And The Mourning ei niinkään sure kuin haaveilee kaarevasti ja voimapopisti jykevä Primitives palaa primitiivisyyteen lähinnä siinä kuinka alkukantaiseksi sen särönupin pystyy vetämään. Hyvää reuhaa hiljaisempien hetkien lomaan. Kun vielä huuliharpulla marinoitu ja särisevä hypnoblues Blue-Collar-Bill, kepeän pop-koukukas mutta vauhdikkaasti rullaava Kick-Off sekä hiljaisuudesta kiireettömästi näppäillen kasvatettava kuusiminuuttinen päätöseepos No Drama jättävät kaikki hyvän fiiliksen, voi todeta Valley Below´n jatkavan vahvasti valitsemallaan polulla. Ilman epäilystä yksi alkuvuoden vakuuttavimpia kotimaisia albumeita. Hyvä plus!
Akustisena duona aloittaneen, sittemmin viisihenkiseksi kasvaneen kotimaisen yhtyeen sointi on raikas ja orgaaninen. Tunnelmat ovat vahvoja ja musiikista huokuu toiveikkuus. Yhtye ammentaa 60-lukulaisesta popista, 60/70-lukujen rokista ja folkista sekä 90-luvun voimapopista. Kakkoslevyllään Dog Day yhtye lisää pakettiin enemmän tummempaa säröä.
Linkki: www.myspace.com/valleybelowmusic
(Päivitetty 16.02.2010)
