Poutatorvi: Poutatorvi

Lusti Music & Arts

Poutatorvi edustaa hyvää meininkiä ja auringonpaistetta. Jo viisi vuotta sitten perustetun rytmimusiikkiorkesterin viehätys perustuu positiiviseen hyperaktiivisuuteen. Tiiviiksi groovepumpuksi hioutunut joukkio ei esikoispitkäsoitollaan pelkää väläytellä myöskään yksilötason osaamista. Rullaavien torviriffien seassa poukkoilee silloin tällöin irvokasta bassopeukutusta tai tiluttavaa sähkökitaraa. Jumittaminen ja instrumentaaliteemojen pohdiskeleva kasvattelu eivät ole bändin vahvuuksia. Tällä levyllä pusketaan hymyillen osasta toiseen.

Etevimmillään Poutatorven instrumentaalijumppa on Hyperdashin kaltaisessa kiihdyttelyssä, josta nousee helposti mieleen Aavikko. Irtonaisimmista hetkistä voi myös aistia Frank Zappan henkeä, mutta myös supisuomalaista Anssi Tikanmäkeä on mukana keitoksessa. Ja niin paljon muutakin. Poutatorven uuvuttavan moneen suuntaan harova taidokkuus kääntyy monin paikoin itseään vastaan. Toisaalta ylipitkän levyn edetessä alkaa toivoa vieläkin rohkeampaa heittäytymistä sekoilun suuntaan, toisaalta kuunteluväsymyksen välttämiseksi jokunen aidosti rennompi ja pelkistetympi pala olisi tarpeen. Nyt ainoaksi irtiotoksi jää Puppa J:n lauleskelema Haikara-cover Köyhän pojan kerjäys, jota ilman albumin keskisuvanto kasvaisi ylittämättömäksi.

Voi olla, ettei pitkäsoittoformaatti palvele Poutatorvea parhaiten. Käteen jää sekavahko ryöppy osaamista, energiaa ja rempseyttä. Kyllähän senkin parissa viihtyy.