The Lidocaine: Voices and Noises of KILING KOLING

Omakustanne

Saattaa olla helsinkiläisen The Lidocainen onni, että rockin varhaiset kehitysaskeleet ovat minulle vielä pitkälti mustaa aluetta. Yhtyeen debyytiltä kun kuuluu läpi melkoisen syvä kumarrus kolmenkymmenen vuoden taa, mutta genretuntemukseni ei kuitenkaan riitä osoittamaan mahdollisia haudanryöstöjä eikä myötähäpeän tunnettakaan ilmaannu. Sen sijaan levystä jää käteen oikein hyvä fiilis ja siten kielen päällä jonottavat ivalliset sanat albumin hassusta nimestä jäävät sanomatta.

Albumin leimallisimpia piirteitä ovat menevyys, röyhkeä groove, kahden persoonallisen laulajan käyttö, myös jopa pieni leikkisyys. Biiseistä kuulee, että treeniksellä on ollut hauskaa niitä kasaillessa. Valitettavasti yhtye tuntuu hymyilyn lomassa välillä unohtaneen tietynlaisen itsekriittisyyden, sillä melodiat kuulostavat paikoin jo pariin kertaan käytetyiltä ja sama pätee osittain myös sovituksiin, vaikka sillä saralla karkaillaan kliseiden vastapainoksi yllättäviinkin suuntiin.

Levyltä hehkuva energia ja rentous saa kuitenkin hyvälle tuulelle aina kun albumin laittaa soimaan. Hyvää rock n´ roll -meininkiä riittää, eikä siitä ole tänä päivänä ainakaan ylitarjontaa. Pienellä ennalta-arvattavuuden karsimisella ja hittikynän viimeisillä hiomisilla The Lidocaine voi tehdä vielä ihmeitä.