A Mountain Of One: Institute Of Joy

10 Worlds

A Mountain Of Onen esikoisalbumi Institute Of Joy on luontevasti valtavan kokoinen progressiivisen ja psykedeelisen popin kameleontti, joka ei h�peile kokoaan. Se on tekij�idens� kunnianhimoinen yritys taivuttaa albumimittaan l�j� biisej�, jotka todenn�k�isesti toimisivat paremmin lyhyemmill� julkaisuilla � t�m�n osoitti jo vuonna 2007 ilmestynyt Collected Works, joka koostui kahdesta varhaisesta EP:st� ja v�h�n muustakin. Tyylillisesti tuo aiempi julkaisu kertoo paljossa, mist� t�ll�kin albumilla on kyse.

Tuottaja-muusikoiden Zeben Jamesonin ja Mo Morrisin muodostaman kaksikon anti on paljon velkaa brittil�isen psykedeelisen rockin perinteelle. Tripin maisema on kieppuvan synkk�, ja A Mountain Of One jatka sit� perinnett�, jonka Pink Floyd aikoinaan aloitti, ja jota lukuisat yhtyeet Vervest� Spiritualizediin ovat jatkaneet n�in� j�lkimoderneina aikoina. Kaksikon musiikin p��paino ei ole biisien s�vellyksiss� vaan sovituksissa ja orkestraatiossa. Institute Of Joy kuulostaa usein ��rett�m�n mielenkiintoiselta ja yksityiskohdiltaan rikkaalta soundikollaasilta. Kaksikko on onnistunut luomaan itselleen hyvin omalaatuisen soundin, hyvin kiehtovan sekoituksen tyylej� ja tapoja, jotka peitt�v�t sen ettei biiseiss� v�ltt�m�tt� ole pohjimmiltaan kovinkaan kummoisia ideoita.

Harvoin kai sit� tulee kiitelleeksi biisitt�myytt�, mutta t�ytyy t�lle kaksikolle nostaa hattua, kun musiikkinsa kaikuu Davideja Sylvian ja Bowie, Pink Floydia, Talk Talkia, Roxy Musicia tai Arthur Russellia. Inspiraation l�hteen� nuo lienev�t yleisi�, mutta kuinka moni yhtye kuulostaa paikoinkaan silt�, ett� se voisi olla joku esikuvistaan? Se ik�v�mpi puoli t�ll� tunnin mittaiselle albumilla on, ett� se liian usein todella kuulostaa kahden tuottajan studiossa nysv��m�lt� levylt�. Se leijuu siell� t��ll�, mutta tulee harvoin kosketuset�isyydelle. Et�iseksi j��v�t hetket eiv�t kuitenkaan peit� sit�, ett� t�ll�kin albumilla on sit� samaa helposti vetoavaa tenhoa kuin yhtyeen varhaisemmilla julkaisuilla.