The Grammers: Mk III

Hype

Moni pitää innovatiivisuutta tärkeänä ominaisuutena musiikissa. Silti yhtä moni artisti keittää tuotoksensa itsepintaisesti kokoon kymmeniä vuosia vanhoista aineksista ilman häivähdystäkään modernisoinnista. Retroksi sitä taidetaan asiantuntijoiden keskuudessa kutsua.

Otetaan vaikka säkyläläinen The Grammers. Yhtyeen tyylilaji on vanhan koulun hardrock ja heavymetal, joka löysi muotonsa jo 1970-luvulla. Genre sai kevyttä hienoviritystä 80-luvun sukkahoususankareilta, mutta sen jälkeen tätä rockmusiikin kaurapuuroa on mutusteltu samalla reseptillä nykypäivään asti. Kyllästyminen ei ole näköpiirissä vieläkään.

The Grammersin uusi albumi Mk III on tuttuudestaan huolimatta erittäin onnistunut paketti. Porukka tuntuu tietävän, miten iskeviä riffejä, komeita kitarasooloja ja miehekästä vanhanajan hevimeininkiä luodaan. Jo avausraita Another Lick Another Line ihastuttaa alkuaikojen Iron Maidenista muistuttavalla triolifiiliksellään, ja hevinostalgikko kohtaa monta muutakin iloista yllätystä. Etenkin parivaljakko Lightshiner ja Shout Out the Sorrow toimii loistavasti komeiden kitaramelodioiden siivittämänä. Biisien yllätyksettömyys ja lievä kornius unohtuvat, kun jalka alkaa hakata lattiaa kuin oman tahdon saaneena.

Vaikka Grammersin musiikki on menevää ja kiitettävän tasalaatuista, on perinteellisyydestä pakko hieman nillittääkin. Kokeiluja voisi harrastaa enemmän, etenkin kun biisimateriaali on pääosin “vain” hyvää, ei tajunnanräjäyttävää. Ainoa todella heikko kohta tosin löytyy Satan’s Resurrectionin laahaavasta kertosäkeestä. Näillä eväillä The Grammersin kiekko on takuuvarmaa retroheviä, joka iskee takuulla lajityypin ystäviin. Snobbailu voi monelle olla elämän suola, mutta kyllä juureva perusravinto pitää kriitikonkin arjessa kiinni.