Tom Waits: Glitter and Doom Live

Anti-

Maailman pelottavimman ja viihdyttävimmän kähisijän, Tom Waitsin, kolmas live-levy Glitter and Doom Live tarjoaa lohtua meille onnettomille, jotka emme ole koskaan päässeet kokemaan Waitsin show´ta. Kahdelle CD:lle jaettu äänite on nauhoitettu vuoden 2008 kiertueelta, jolla Waits esitti yhteensä noin viittäkymmentä eri kappaletta ja veti parin tunnin pituisia keikkoja. Siis: jos sinä et voi mennä Tomin luokse, kutsu Tom omaan olohuoneeseesi! Kuulokuva levyllä on nimittäin hieno, samoin bändi puhumattakaan äänessä olevasta artistista. Aivan täysin live-kokemusta ei kuitenkaan tavoiteta; kokonaisuus on vesitetty tarpeettomalla ja väkivaltaisella pilkkomisella.

Paketin ongelma on sen järjestely. Ensimmäinen levy on ahdettu ääriään myöten täyteen musiikkia ilman mainittavia välispiikkejä. Toinen levy sen sijaan sisältää Tom Tales -nimellä kulkevan kaksikymmenminuuttisen Waitsin höpinöitä. Viihdyttävää suunpieksentää, kyllä, mutta vain kerran, korkeintaan kahdesti. Kokonaisuuden jäntevyyden kannalta olisi ollut järkevämpää ripotella Waitsin live-keikoille olennaiset höpinät kappaleiden väliin ja jakaa paketti tasan kahdelle levylle. Viimeistä kappaletta edeltävä lyhyt anekdootti sekä puhelaulettu narratiivinen kappale Live Circus tarjoavat hieman lohtua ja esimakua siitä, kuinka laulujen väliin ympätyt puhepätkät lisäisivät levyn intensiteettiä. Nyt tilaisuus toteuttaa definitiivinen Tom Waits -livekokemus levyllä jää käyttämättä. "What do you want to hear, songs or stories?", kysyy Waits Tom Talesilla. Toinen puoli yleisöä haluaa biisejä, toinen tarinoita. Vaikea valita, jos tarjolla on lopulta kumpaakin, mutta jos vain toista, valitsen laulut.

Musiikista ei toki voi valittaa. Waits on säilynyt relevanttina jo neljännesvuosisadan, eikä mies ainakaan tunnu väljähtyvän ajan kuluessa, pikemminkin päin vastoin. Waits tuntuu toimivan aina vain, oli sitten kyse kolinasta tai tunnelmoinnista. Osastolta "Örinä ja töminä" hienosti toimivat esimerkiksi kimalteen ja tuomion maailmaan johdattava Lucinda - Ain´t Goin Down ja nyrjähtänyt Metropolitan Glide. Parin vuoden takaisella triplakokoelma Orphansillakin kuultu hieno Seasick Steve -cover Fannin Street puolestaan on levyn koskettavin hidas. Kappalevalinnoista voi olla montaa mieltä (aina jää jokin suosikki puuttumaan), mutta pääosin materiaali on loistavaa. Siltikin, aiemmin kuvaillusta syystä kokemus jää puolinaiseksi. Arvosana ei siis välttämättä kuvasta musiikin laatua vaan levytyksen jättämää hieman latteaa tunnelmaa.

On tietenkin pidettävä mielessä se seikka, että keskiverrompikin Tom Waits -levy on parempi kuin suuri osa hyvistä levyistä. Glitter and Doom Live ei missään nimessä ole huono tai edes keskiverto, mutta se lupaa enemmän mitä lunastaa. Waitsin ääni saa kappaleesta riippuen kylmän tanssimaan selkäpiillä tai kyynisen mielen sulamaan. Keikoilla harrastettu stand up taas onnistuu tuomaan artistin lähemmäksi kuulijaa. Nyt tämä tavoite kokonaisvaltaisen intiimistä kokemuksesta jää toteutumatta. On siis rukoiltava kaikkia kuviteltavissa olevia jumaluuksia johdattamaan Waits Suomeen (tai riittävän lähelle) päästäkseen riittävän lähelle tätä aikamme suurta neroa.