Dala Doli: Päkäprässi

Omakustanne

Helsinkiläisräppäri Dala Dolin ensimmäisellä levyjulkaisulla ollaan oikeassa suunnassa mutta väärällä tavalla. Päkäprässi on kokonaisuutena posiitivisen kuvan itsestään jättävä levy, koska taustat ja biitit ovat joko toimivia tai erittäin hyviä ja miehen flowkin on rentoa ja miellyttävää. Äänenkäyttö sopii hyvin yhteen taustojen kanssa, eikä biisejä ole turhaan yritetty tehdä muuksi kuin mitä ne ovat: musiikillisesti lämminhenkisiä, letkeitä – ei lainkaan tekemällä tehdyn oloisia. Taustoista ja äänenkäytöstä tippuu helposti neljä pistettä viidestä, koska näin pakottoman oloista kotimaista räppiä harvemmin kuulee.

Mutta koska tämä ei ole instrumentaalimusiikkia, täytyy kiinnittää huomiota myös hieman siihen mitä sanotaan. No, siinäkin tämä 25-vuotias räppäri saa synninpäästön – ainakaan meikäläistä ei haittaa se, jos artisteilla ei ole juuri mitään sanottavaa. Toki parempi jos jotain asiaa on, mutta itsekin lähinnä paskaa jauhavana, en voi valittaa. Kaiken kivan tuhoaa kuitenkin fingelskan käyttö. 100 vuotta sitten suomen ja englannin yhdisteleminen kertoi puhustajaan paljon: oli ehkä lähdetty huonoja oloja pakoon Amerikkaan tai Kanadaan, tehtiin kovasti töitä esim. mainissa, jotta joskus voisi hankkia itselleen haussin. Haaveet kuitenkin kaatuu jne. kun liian moni näistä maalaislähtöisistä miehistä viihtyivät turhan hyvin piiriä litkien ja rapolista toiseen joutuen.

Nykyisin fingelskan käytöstä ei tule mieleen oikein mitään muuta kuin se, ettei sen käyttäjältä löydy kykyä luoda tekstejä jommalla kummalla kielellä. Käytetään sanoja riimien ehdoilla, ei luoda riimejä sanojen ehdoilla. Toki tässäkin voisi olla luova, mutta kun miljoonannen kerran korvasta tunkee siisään houmiissit, fo shot, yewadaapit jne. niin ei vaan jaksa. En toisaalta tiedä mitä muuta voisi odottaa räpiltä, joka nostelee lakkiaan "Fintsuille". Ikävää tässä on se, että kotisivujensa perusteella Dala Dolilla kuitenkin tuntuisi olevan kyky sekä sanoa että sanoittaa – suomeksi.

Jollain tavallahan tässä voisi ajatella, että Dala Doli kumppaneineen on kielisekoituksineen vain nykyajan ilmentymä. Voipi hyvin olla, mutta niin kauan kuin yllekirjoittanut saa valita, nautin suomiräppini suomeksi ja toivon että siihen kykenemättömät julkaisevat levynsä instrumentaaleina – etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa se paljon kaivattu ghetto on jossain niin kaukana, että se pitää yrittää luoda verbaalisesti. Gedou-unelma? Kyl kyl.