Sister Flo: AU

Fullsteam

Sister Flo on yksi kotimaan keskeisimmistä indiepop-yhtyeistä. Jori Hulkkonen taas on yksi maamme olennaisimmista konemusiikin velhoista. Eli lähtökohdat on asetettu korkealle tasolle, mitä tahansa herrat jatkossa tulevat tekemään. Odotusarvot olivat äärimmäisen kutkuttavat kun kuulin että trioksi kutistunut hissuttelupopin suomalainen airut on lyömässä päätään yhteen Hulkkosen pojan kanssa. Harvoin lopputulos kuitenkaan on aivan suoraan osiensa summa. Niin ei ole nytkään.

Tätä levyä on ehditty jo hehkuttaa yhtenä koko vuosikymmenen parhaista levyistä, vaikka sen ilmestymisestä on alle kuukausi. Pientä ylifiilistelyä kenties kriitikkopiireissä? Vai onko? Monennäköistä kuuntelukokemusta sanallisesti ja kirjallisesti tutkailtuani sellainen yhteinen alkutunne on tuntunut olevan hämmennys – vakinaiseksi jäsenekseen maestro Hulkkosen julistanut yhtye on nimittäin hylännyt melkein kaiken vanhan saavuttamansa eikä missään nimessä tarjoile jo nimellään etäisyyttä ja avaruudellista painottavalla albumillaan popillisia koukkuja, melodisen perinteikkäitä ratkaisuja tai helppoa tietä. Albumikokonaisuutta painottava teos on toki käänteentekevä – siis siinä mielessä että aina sitä tunnutaan musiikkipiireissä täristeltävän sisäisistä orgasmeista jos joku tietyn mestarisstatuksen saavuttanut orkesteri haastaa itsensä ja repäisee ihan uuteen suuntaan. Tai ihan uuteen suuntaan ainakin itselleen ja niille faneilleen jotka eivät ehkä muuten ikinä sukeltaisi siihen musiikin tyyliin, jota kyseinen suosikkiorkesterinsa popularisoi. Siinä missä ihmettelen edelleen että mitä niin ihmeellistä siinä Radioheadin huuruilussa nyt sitten oli jotta Kid A pitäisi nimetä vuosikymmenen keskeisimmäksi teokseksi, hämmästelen myös sitä millä perusteella AU muka on jotenkin ”käänteentekevä” tai instant-klassikko?

Älkää nyt käsittäkö väärin. AU on mielestäni hieno repäisy irti ns. indiepopin sovinnaisista kahleista ja juuri sitä jotain aivan muuta jota tarvitaan ravistelemaan tylsäksi käyvää pop-kenttää. Se myös onnistuu ensiyrittämällään nivomaan esiin yhteisen näkemyksen joka myös kohtuullisen hyvin toimii. En silti pidä teosta mitenkään erityisen järisyttävänä tai ihan oikeasti jotain upiuutta keksivänä. Vastaavaa puolimahtipontisen uhkaavaa ja hitaasti kasvatettavaa junnailua on ennenkin tehty ja varmasti paremminkin. Samae Koskisen usvainen laulupersoona tuodaan keitokseen vasta joskus kymmenen minuutin haahuilun jälkeen, mutta oikeastaan sekään ei vielä nosta kokonaisuutta kaiken jo saamansa hehkutuksen arvoisesti erityiseksi. Osaahan tämä nelikko varmasti tehdä avotulen vaikka askartelutikuista – luovuutta, näkemystä ja osaamista piisaa. Koska kuitenkin arvotan musiikkia eniten tunnesiirron kautta enkä oikeastaan saa AU:sta muutamia hetkiä lukuunottamatta (kuten The Mutual Feeling About The World Todayn valoisampi ja rullaavampi piristys) erityisemmin värinöitä, en voi sitä mitenkään kohottaa jalustalle jos haluan olla rehellinen. Varmasti tällaistakin usvaista onanointia joku arvostaa maailman upeimpana juttuna, mutta hiukan kylmäksi tämä kyseinen kokeilu silti meikäläisen jättää. Jos tällä levyllä on löydetty se ”uuden Sister Flon” yhteinen ääni, niin ehkä jatkossa siitä pohjasta saadaan luotua myös todelliset uuden ajan timantit.

Kommenttien keskiarvo:

jani_e kommentoi 13.06.2010:

Pisteet:

Siinä mielessä täytyy kyllä nyt antaa tähtönen enempi, että onhan tämä vaikuttavan tyylikäs kokonaisuus. Ei tylsä, ei muodoton, sisältää muutamia loistobiisejä, jotka nousevat esiin tasaisen tappavasta materiaalista.

AU näin ajankohtaisuuden kadottua levyltä, joka on yksinkertaisen luonteva jatke The Healerille - vaikka niin erilainen. Eli eipä tämä jostain syystä yllätä poikkeavuudellaan vaan toimivuudellaan. Hieno teos!