Wimme: Mun

Rockadillo

On mennyt kuusi vuotta Wimmen edellisestä levystä, seitsemän yhteistyöstä Tapani Rinteen kanssa. Rauhalliseen tahtiin luominen sekä vanhaan yhteistyökumppaniin luottaminen on ilmeisesti kuitenkin kannattanut – rauhassa syntynyt ja pikkuhiljaa kypsytelty Mun on Enontekiön Kelottijärveltä kotoisin olevan joikaajan modernisoijan komeimpia levyjä, vaikka se aluksi tuntuukin sohivan vähän joka puolelle.

Monisuuntaisuus korostuu, jos Wimmen vahingossa laittaa rinnan Mari Boinen – toisen joikaamisen modernisoijan – kanssa. Sinä aikana, kun Wimme vietti levyllistä hiljaiseloa, julkaisi Boine uransa parhaimmat levyt (etunenässä vuoden 2006 Iddjagieðasin), jotka ovat virtaviivaisen viekoittelevia, pohjoisen eteerisiä ja tolkuttoman kauniita tunnelmanräjäyttäjiä. Wimmen lähestymistapa liki samoilla apajilla on huomattavasti urbaanimpi ja veikeämpi – eikä varmasti vähiten kiitos Rinteen mukanaolon.

Mun on hyvin akustinen ja monimuotoinen levy, joka liikkuu eteenpäin mm. klarinetin, haitarin ja monipuolisen rytmittelyn keinoin. Keskiössä on Wimmen ääni, joka tuntuu itsessään jo kokonaisuudelta – enemmän kuin sooloinstrumentilta. Se saa taustatukea Ulla Pirttijärven joiusta, ja komeimmillaan tämä yhteistyö on jossain Máššun kaltaisessa kappaleessa kun tuntuu että koko maailma täyttyy kahdesta äänestä. Mun on kuitenkin kokonaisuutena ilmava, rento ja hyvin orgaaninen levy, vaikka se kuulostaa hyvin modernilta. Pekka Kuusiston viulu, Iro Haarlan harppu sekä erityisesti Teho Majamäen perkussiot maustavat näitä kauniita tunturikollaaseja lyömällä niihin omat leimansa.

Paljaimmillaan Mun on Wimmen ja Pirttijärven laulaessa pelkän harpun säestyksellä ja rikkaimmillaan levy liikkuu oikeastaan melko samanlaisissa maailmoissa kuin jonkun Asan etnoräpissä – toki ilman sitä reteintä balkanilaista ilotulitusta. Osaa Wimmekin irrotella, ja vaikka hänen tapansa tehdä se syntyy erilaisesta perinteestä, toimii se liki yhtä ekstaattisesti. Mm. siksi Mun on erittäin hieno levy, jonka kutsuhuuto tulee jostain kaukaa mutta johon on kerta kerralta mukavampi tarttua.