Stupidity: Illegal U-Turn

Go Fast

Ne, jotka pitävät musiikin hyvyyden mittarina omaperäisyyttä, voivat lopettaa lukemisen tähän. Oivaltavasta rajojen rikkomisesta Stupidityä kun ei voi missään nimessä syyttää. Toisaalta Stupidityn moittiminen toisteiseksi on vähän kuin moittisi olutta käyneen makuiseksi. Niinhän sen kuuluukin olla.

Sen minkä bändi tekee, se tekee rakkaudella. Se tekee rock´n´rollia. Tiedättehän, sitä tiukkarytmistä musiikkia, josta kerrottiin koulun historiantunnilla ja joka sai vapautuneiden orjien jalat vipattamaan. Arvatkaas mitä? Sama efekti toimii myös valkokaulusorjille. Jos melodiat tarttuvat kuin purkka tukkaan, saavutus ei ole aivan vähäpätöinen.

Bändillä on sama nimi kuin Dr. Feelgoodin levyllä, mikä tuntuu olevan enemmän kuin sattumaa. Toisaalta tukholmalaispumpun My Irine kuulostaa kopiolta Kari Peitsamosta laulajan englanninääntämystä myöten ja Ain´t Coming Back tuo mieleen The Clashin popimman tuotannon.

Illegal U-Turn on musiikkia, jollaista kuppilannurkassa soittelemalla puolet muusikoista haluaisi leipänsä ansaita. Salaa, koska sitä tekemällä ei saa luovan taiteilijan viittaa harteilleen, vaan korkeintaan voi viettää taiteilijaelämää. Pyörä tai rockabilly eivät kaipaa uudelleenkeksimistä, ja sen nämä pojat ja tyttö tajuavat hyvin.

Jollet halua hyllyysi kuin yhden tai kaksi keskenään samankuuloista artistia, unohda Stupidity ja kerää vaikka Iggy & the Stoogesia. Jos taas hyvää meininkiä menee kerralla enemmänkin, Stupidity on ehdottomasti tutustumisen arvoinen pumppu. Tämä kakkosplätykkä poikinee jatkoa The Baseballsin imussa.