Opium Warlords: Live at Colonia Dignidad

Cobra

Nyt pengotaan metallin hedelmällisiä pohjamutia jo tosi syvältä, ja mustaa, väkevää lietettä pinotaan kunnon kasoihin. Sami Albert Hynnisen projektiluonteinen yhtye on kyllä lähtökohdiltaan sukua herran muille bändeille, mutta Opium Warlords eroaa silti selvästi kaikesta siitä, mitä Hynninen on tähän mennessä tehnyt. Jaa että mitä tämä sitten on? Jotain metallinsukuista, vähän doomin suuntaista, öisen kuuloista ja paikoin jopa okkultistisia piirteitä saavaa rokkia. Eli tässä mennään nyt rohkeasti siitä missä aita on kaikista korkein.

Tyylilliset erot kappaleiden kesken ovat suorastaan räikeitä, mutta jollain ihmeen tavalla kokonaisuudesta punotaan luja paketti, joka toimii kuten pitääkin. Iisimpi, soljuva fiilistely ja raskain mahdollinen säröpaalutus eivät sodi toisiaan vastaan, vaan äärimmäisimmätkin laidat vahvistavat kuuliaisesti kokonaisuutta. Kappalejärjestys on myös tarkkaan optimoitu, joten vaikea tässä on narista juuri mistään muusta kuin siitä, että hetkittäin nerokkaat sommittelut tahtovat rönsyillä jo liiaksikin.

Opium Warlords on genrevapaan ajattelun ja rohkean itsensä ilmaisun monumentti. Hynninen ei kumartele mihinkään suuntaan toteuttaessaan visiotaan tinkimättömästi ja albumista huomaa varsin pian pitävänsä, vaikka sen lähestyminen aluksi haastavaa onkin.