Jesse: Tum Tum Tum

GAEA

Kun Jessest� puhutaan, puhutaan usein kaikesta muusta kuin musiikista. Kuinka moni muu suomalainen elektroyhtye on saanut oman tennarimalliston ja myynyt sen loppuun kahdessa tunnissa? Tai aiheuttanut kohua Saksassa k�ytt�m�ll� l�hihistorian mustaamia riimukirjaimia logossaan? Kaikki t�m�, ja luonnollisesti my�s Kalifornia-Keken ja Stiletti-Anan vastaanottajasta riippuen joko hauska tai halju viiksi-imago on lopulta kai tuiki tarpeellista, sill� ilman oheisia koko konsepti lep�isi musiikin varassa. Ja silloin Jessen elektrosta ei olisi niin helppo olla jotain mielt�.

Debyyttialbumi KAIKKI! (2008) tuntui unohtuvan kuulumattomiin jonnekin taustatarinan taakse. Nyt duon "tausta" on tuttu, joten huomio voi kiinnitty� paremmin itse asiaan. Jos unohdetaan ulkomusiikilliset seikat, pelk�st� Jessen musiikista on vaikea muodostaa mielipidett�, tai ainakaan mielipide ei muodostu niin voimakkaaksi, mit� oheistoiminnan perusteella saattaisi odottaa. Jessen retroileva elektro on ihan hauskaa k�ytt�musiikkia, ristiriita imagon kanssa on vain sen verran suuri, ett� siihen on vaikea suhtautua. Jos oikein yritt��, mielikuva Kekest� ja Anasta h�ipyy ja tilalle tunkee kuvastoa nostalgisoidulta 80-luvulta. Popkulttuuri TV-sarjoineen, tietokoneineen ja konsoleineen on sit� pihvi�, mist� Jessen musiikki muodostuu.

Yhdeks�n biisin Tum Tum Tum sopii mainiosti soitettavaksi kotihipoissa Simo Laihon huononhauskojen Hammond-oksennusten ja illan huipentavan Finnhits-putken v�liss�. Musiikki j�� sopivasti taustalle tarjoten aina v�lill� hauskoja soundeja ja melodioita plokattavaksi. Yht� kaiken ylle nousevaa hitti� ei ole, mutta tasavahvasta materiaalista ei sen puoleen l�ydy skipattaviakaan kappaleita. T�ll� kertaa biisien kestot ovat hieman pitempi�, mik� on hyv� ratkaisu. Esimerkiksi Yh� toimii maanisen biittins� pulputustensa ajamana hienosti koko viiden minuutin matkan ja viimeinen kappale Koettelee, mut ei hylk�� kest�� jo melkein seitsem�n minuuttia. Huikea suoritus ottaen huomioon Jessen rajatun kestoisen tarkkaavaisuuden.

Jotenkin Jesselt� odottaisi kuitenkin enemm�n h�rskiytt�, rajojen rikkomista ja vaaran tuntua. Sen musiikki on toimivaa bile-elektroa, muttei t�ysin vastaa imagon luomia mielikuvia, saati sitten median lietsomaa hype�. Jessen funktio on toimia keskustelun her�tt�j�n� siin� vaiheessa, kun menossa on seitsem�s olut ja puhe siirtyy Masters of the Universeen, Battle Beasteihin, Commodoren tietokoneisiin ja Miami Viceen.