Sansa: Sansa

Texicalli

Vuosikymmenen mittaan Sansa on ehtinyt sekä lämmitellä Robert Plantin ja Bryan Adamsin kaltaisia kuuluisuuksia, että julkaista varsin vähän huomiota herättäneen esikoispitkäsoittonsa Vagabond Girl (2005). Artistin nimeä kantavan uutukaisen tiimoilta hynttyyt on lyöty yhteen Texicalli Recordsin kanssa. Tuottajaksi on pestattu esimerkiksi Laura Sippolan kanssa työskennellyt Janne Oinas. Bändissä taas vaikuttaa muusikoita mm. Husky Rescuesta. Puitteet tuntuvat siis olevan kunnossa, mutta kuinka on itse sisällön laita?

Sansan laulumaneerit ovat vahvat ja omaperäiset, joskin ajoittain fraseeraus liippaa hämmentävän läheltä Björkiä. Toisaalta ilmaisussa on enemmän pop- ja folk-elementtejä tyttömäisine kujeiluineen. Kauttaaltaan kepeästi soivan pitkäsoiton kohokohdiksi nousevat kappaleet, joissa tyylikäs taustabändi saa ansaitsemaansa tilaa. Esimerkiksi lastenlaulumainen leikittely Organ Town sisältää upeita sovitusratkaisuja, eikä Along The Bluesin rullaava kertosäe jää paljon jälkeen. Irrottelevissa kohdissa Sansan laulutulkintakin pääsee parhaiten oikeuksiinsa.

Kompastuskiveksi muodostuu seesteinen folk, jota albumilta löytyy paljon. Pelkistetty kitara-ääni-sydänsuru -akseli luo pelkkää muotopuhdasta audiotapettia varovaisen 70-lukulaisilla sävyillä. Yhdentekevimmillään Sansa muistuttaa jopa Lasse Kurjen ja Knipin turvallisesti tuottamaa Anna Puuta, tuota valtakunnan virallista feikkihippiä. Radioystävällisellä tavalla paljas äänimaisema tuo myös tylysti esiin Sansan heikkoudet tekstittäjänä. Antautuvan laulannan ja mitättömien sisältöjen välille syntyy usein tahattoman koomista ristiriitaa.

Valitettavasti albumin muka pysäyttävät ihmissuhdemärehdinnät ja monet liian köykäiset sävellykset vesittävät lopulta koko homman. Sansan musiikki tarjoaa laadukkaan pinnan, ei enempää.