Julkaistu: 24.02.2003
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Kemiläisen Trauma –kvartetin kolmen biisin omakustanne sisältää jotain, mitä voisi nimittää vaikkapa sankarirokiksi. Laulaja Mika Kurkela tiputtelee tarpeen mukaan jostain Bruce Dickinsonin ja Tyrävyön Eeron puolivälistä puhtaalla ja jykevällä suomenkielellä, Pentti Maikkulan kitarat jyräävät ja tiluttelevat ja aika raskaalla kädellä antavat tahtia basisti Henri Tuomivaara sekä rumpali Harri Peltonen. Vuodesta 1998 rokkaillut orkesteri onkin sittemmin lämmitellyt Tyristä, kuin myös Aknestikia ja jopa TikTakin tyttösiä. Siinäpä se kohderyhmäkin taisi selvitä samalla.
Levyn käyntiin jyräyttävä nimibiisi kertoo heti missä mennään; jyräkitaraa, tiluttelua ja melko mahtipontista otetta. Silti Trauman otteissa on sellaista mukavaa poppisotetta, joka varmasti lämmittää tuota Aknestikin yleisöäkin. Hevimpään ja vielä mahtipontisempaan suuntaan mennään Teroituksella. Vaikka itse säkeet vielä pysyvätkin suht mukavassa poppiksessa, vie kertosäe jyhkeän messuavine lauluineen biisin miltei korniuteen asti. Ja pakollinen munakitarasoolo vielä päälle. Huhhuh! Onneksi se ei sentään veny loputtomiin. Danse Macabre kuulostaa alakuloisuudessaan hetkittäin jopa Dingolta. Jyräkitara sopii oikeastaan aika mukavasti rennosti juoksevaan lauluun. Vaikka en ikinä oikein olekaan lämmennyt vastaavalle tiluttelulle, niin en minä tästä silti traumoja saa. Heh.
Kommenttien keskiarvo: