Antti Tuska & Vähämieliset: Elokuun viimeinen päivä

Ähky

Hardcore on näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta osaavissa käsissä varsin taipuvainen työkalu. Se voi olla, ja valitettavan usein onkin, monissa käsissä umpimielisen yksisilmäisyyden perikuva. Lattein kiljupunk ja näkemyksettömin huppari-hoocee kuuluvat tähän kategoriaan. Hardcore voi myös olla kokeilevaa, leikkisää ja uutta luovaa, kuten esimerkiksi oli luomispisteensä huipulla kuopatun Refusedin laita. Lappeenrantalainen, muun muassa Anal Thunderin jäseniä työllistävä Antti Tuska & Vähämieliset taiteilee kahden edellä kuvaamani maailman rajalla.

Elokuun viimeinen päivä on seitsikon ensimmäinen pitkäsoitto. Tai oikeastaan sana "Pitkäsoitto" on syytä ympäröidä lainausmerkein, sillä neljäntoista kappaleen ja minuutin mittainen levy ei ole pitkä. Nyt ei ole kyse metallisen hardcoren polveiluista ja minuuttien mittaisista hitaista jyräyksistä; Antti Tuska & Vähämieliset survoo vimmansa useimmiten alta minuutin, monesti vähemmässäkin ajassa. Tempot ovat reippaita, ja näin annostellusti ne eivät ala puuduttaa. Suurempaa määrää vaihtelua kaahaukseen ja samalla sykkeellä paiskoittuihin riffeihin olisi tosin kaivannut. Myös pari kolme vähemmän kihisevää, veikeästi sävellettyä numeroa olisi tuonut ilmavuutta levylle. Nyt niitä on yksi, levyn loppuun piilotettu Antti Tuska -anthem Vittu me juodaan viinaa, joka on pöhnäisessä yksinkertaisuudessaan levyn parasta ant(t)ia.

Vaikkei Elokuun viimeinen päivä olekaan taiteellisesti kaikkein korkeatasoisin hardcore-kiekko, se onnistuu silti viihdyttämään kaahauksellaan mutta ennen kaikkea millekään kumartelemattomalla haistapaska-asenteella. Ja hei, levyn kansi lääkeohrineen on suorastaan mainio, kuten myös punaisen kolmion ymppääminen yhtyeen nimeen. Varoitukselle kun on syytä.