50 Cent: Before I Self-Destruct

Shady / Aftermath / Interscope

Hiukan tuntuisi siltä että gangsta-räpissä ei ole paljoa tapahtunut sitten Tupacin tai Notorius BIG:n. Tai itse asiassa Ice T:n ja kumppaneiden – sitä samaa uhoamista ja nigger sitä ja nigger tätä tuo on ollut kaikki mitä lajityypistä on korviin päätynyt. Sitä voi sitten miettiä missä kohtaa räp on gangstaa ja milloin ei – kuinka vaikkapa Outkast tai tällekin levylle piristysruisketta antava Eminem luokittuvat suhteessa gangstaräppiin? 50 Cent on joka tapauksessa räpin suurimpia menestyjiä viime vuosikymmenen ajalta ainakin ja pistelee tällä neljännellä pitkäsoitollaan tutun tummissa ja tylyissä tunnelmissa, vaikka aika paljon näissä taustoissa kimaltelee myös melkoisen mitäänsanomattoman sisäsiisti MTV-ketkutus. Eniten paketissa ehkä häiritsee se että tällä levyllä jäpiskä ei oikein millään tasolla tunnu ylittävän itseään tai valloittavan uusia suuntia tai kehittävän uusia ideoita. Tuhanteen kertaan sorvatusta kaavastakaan ei tiivistetä perushyvän päälle ulottuvia helmiä.

Levyn ääret avataan aika hyvin jo vierailijoiden tukemien raitojen valossa – Eminemin kanssa taiteiltava Psycho hiippailee huohottaen synapurkausten tauottamana toimivasti varjoissa pysytellen kun taas Ne-Yon kanssa pyöriteltävä Baby By Me on sitä harmittoman sulavaa ja muovista radioaaltojen lempiketkutusta. Käsittämättömin yksittäinen tutkielma on hiphopin yhdestä legendaarisimmista raidoista Rapper´s Delightista sorvattu Gangsta´s Delight, jonka tummasyisen suriseva painos ei ainakaan meikäläisen korviin tuo vahvaan klassikkoon sellaista lisäarvoa, jolla biisin fiilistä ainakaan aiemmasta parannettaisiin. Ennemminkin tuntuisi sellaiselta rippaukselta jonka olisi voinut jättää ihan toimivaksi live-yllätykseksi mutta unohtaa ajatukset sen levyttämisestä…Albumi on kokonaisuutena toki ihan kuunneltavaa ja sanoisiko pätevää tiputtelua, mutta minkäänlaista liikahdusta se ei saa aikaan oikein mihinkään suuntaan. Kuuntelukokemuksena yllättävän tylsä ja yllätyksetön.