Katatonia: Night is the New Day

Peaceville

Katatonian kahdeksas täysipitkä ei kaada patsaita, eikä kirjoita uusia radikaaleja lukuja yhtyeen kronikkaan. Tämähän tuskin on mikään yllätys, mutta jotain pientä muutosta pinnan alla on silti tapahtunut. Tuttua viisikkoa on studiossa kasvatettu Frank Defaultilla, miehellä jonka vastuulle ovat jääneet piano, synat sekä ohjelmointi. Näitä pieniä mausteita myös käytetään aiempaa enemmän ja monilla raidoilla taustoilla väijyvät koskettimet, sekä pienet kone-osuudet nousevatkin kuin varkain kaikkein terävimmiksi koukuiksi.

Kahdeksannella albumillaan Katatonia pyrkii näin hieman uudistumaan, mutta valittu suunta ei välttämättä ole se hedelmällisin. Progehtava raskas metalli on tietysti tavallaan luonnollinen suunta, mutta ruotsissa vaikuttaa jo yksi Opeth, sekä vähintään sata bändiä apinoivaa pienempää nimeä. Eikä tuo suunta näytä tuottavan niitä ässiä joita esimerkiksi Evidence, Tonight´s Music ja My Twin ovat, ja jotka eivät saa uudella kiekolla jatkoa. Uusista kappaleista puuttuu yksinkertaisesti tarttuvuutta, rosoa ja voimaa, aivan kuin yhtye olisi jo liiankin tyytyväinen tilanteeseensa ja oloonsa.

Katatonian neljäs 00-luvun pitkäsoitto osoittautuukin lopulta vuosikymmenen heikoimmaksi tuotokseksi, sillä ensimmäistä kertaa bändi tuntuu selvästi hakevan suuntansa. Tuotantonsa puolesta Night is the New Day edustaa korkeinta mahdollista saavutusta, mutta nyt se sisäinen polte, joka sai aiemmin tuskaa tihkuvat lyriikat syttymään tuleen, tuntuu puuttuvan miltei kokonaan.