Morrissey: Swords

Polydor

Hairdresser on Fire, Sister I’m a Poet, These Things Take Time, Rubber Ring. Siinä muutamia alun perin B-puolina julkaistuja klassikkokappaleita Morrisseyn soolouralta ja The Smithsin lyhyen kukoistuksen ajoilta. Listaa voisi halutessaan jatkaa, sillä hiljattain 50 vuotta täyttänyt popmusiikin ikoni on aina panostanut singlekokonaisuuksiin, eikä pelkkiä pitkäsoittoja kuuntelemalla hänen tuotannostaan saakaan täysin kattavaa kuvaa. Niiden riemuksi, jotka ovat olleet liian laiskoja hankkimaan varsinaisia sinkkuja hyllyynsä, kappaleita on sisällytetty myös erinäisille kokoelmille. Näistä The Smithsin Louder Than Bombs (1987) ja Morrisseyn oma Bona Drag (1990) ovat jo kanonisoitua tavaraa. Nyt myös luomisvoimaisen 2000-luvun B-puolia on kerätty yhteen, eikä julkaisun oikeutusta ole tälläkään kertaa syytä epäillä.

Swords on vähintäänkin tasavertainen Morrissey-albumi You Are the Quarryn (2004), Ringleader of the Tormentorsin (2006) sekä alkuvuodesta julkaistun Years of Refusalin rinnalla. Itse asiassa kokoelman kappaleet ovat paikoin rennompia kuin etenkin katkerasti rokkaavan Refusalin rypistykset. Mukana on esimerkiksi Sweetie-Pien kaltaista kokeilevuutta sekä Manchester Unitedin menehtyneille jalkapallosankareille omistettu oudon kaihoisa Munich Air Disaster 1958. Oma lukunsa on liveversio David Bowien nostalgiapalasta Drive-In Saturday, jonka Morrissey ottaa haltuunsa raisulla tulkinnalla ja pienillä tekstimuunnelmilla.

Omista kappaleista ainakin kuuluisan muotisuunnittelijan kautta peilattu omakuva Christian Dior nousee Morrisseyn kaikkien aikojen parhaiden töiden joukkoon. Samaan sarjaan kuuluu myös dramaattinen balladi Because of My Poor Education. Runolliset kiteytykset, kuten "A ship lost inches away from the bay" tai "Reality is not real to me", kertovat lohduttavaa sanomaansa siitä, kuinka keski-ikäisyys velttouden ja hellittämisen uhkineen ei tunnu koskevan Morrisseyta. Monessa mielessä hän on aikuisena julmempi kuin 1980-luvulla.

Aivan viiden tähden pakkaus Swords ei silti ole. Mukaan on mahtunut muutamia liiankin tutun kuuloisia läpijuoksuja, joiden melodialinjat liippaavat huvittavan läheltä miehen omia hittejä. Takareisivenytykseltä näyttävää kansikuvaposeerausta olisi myös voinut harkita. Näistä huolimatta jokaisen, joka on nauttinut vuoden 2004 comebackin jälkeisestä Morrisseysta, kannattaa haalia Swords käsiinsä.