Absoluuttinen Nollapiste: Musta hiekka

Johanna

�On vaikeeta. Vaikeeta. On.� Jotenkin t�h�n tapaan sujui taannoin radiossa py�rineen, turvavy�n k�yt�st� muistuttaneen tietoiskun repliikki. Absoluuttisen Nollapisteen kymmenes albumi tehtiin ilman �turvavy�t� eli ulkopuolista avustajaa. V�iden puuttumisen lis�ksi b�ndi ohjaa ylileve�� viisimoottorista Abso -273,15 �C �jetti�, jonka laskuun tai nousuun on vaikea l�yt�� kiitorataa. Uusia yst�vi� yhtyeen on hankala saada, mutta tuskin Musta hiekka fanien silmillek��n p�lly��.

Ja vaikeaahan se on. Lopputulos nimitt�in. Nollapiste ei suinkaan l�hde uuden Muse-flopin viitoittamalle suuruudenhulluuden tielle, sill� se edellytt�isi egoistista ulosp�in suuntautumista. Mustalla hiekalla esiintyy tinkim�t�n, ulkokultainen, sis��np�in vet�ytynyt yhtye, joka tekee tasan tarkkaan sit� mit� haluaa. Introna toimiva Kivi kuivuu �instrumentaali ei ole sodanjulistus-fanfaari tai joukot kokoava merkinanto. Se on viisi miest� toteuttamassa taiteellista kunnianhimoaan.

Vaikka Nollapiste-koneen laskeutumisalusta on enemm�n marginaalissa kuin kertaakaan 15 vuoteen, kulkuneuvo liikkuu sulavasti ja sen ohjaus on varmaotteisissa k�siss�. Tommi Liimatta -nimisess� moottorissa saattaa edelleen olla eniten turboa, mutta tehoja l�ytyy muistakin. Ainoastaan basisti Aake Otsalaa ei t�ll� kertaa l�ydy biisien tekij�tiedoista, mutta h�nell� on merkitt�v� rooli kappaleiden sovittamisessa ja ��nitt�misess�.

Kuten albumin medialle piruilevassa trailerissakin tulee ilmi, b�ndin mestariteokset ovat olleet j�rjestyksess��n parillisia julkaisuja: Muovi antaa periksi (1995), Suljettu (1999), Nimi muutettu (2001) ja Mahlanjuoksuttaja (2005). Parittomat levyt ovat olleet huomattavasti ep�tasaisempia v�lit�it�. Edellinen levy iiris (2007) kuitenkin rikkoi kaavan perushyv�n kokonaisuutensa ansiosta. Musta hiekka jatkaa samoilla raiteilla. Se on kuin Usain Boltin rento alkuer�juoksu sile�ll� satasella.

Jotta levyn olemassaololla olisi tarkoitus, se on t�ysin erilainen kuin edelt�j�ns�. Iiris oli t�ynn� sovituksellisia kokeiluja mutta musiikin rakenteissa otettiin abso-mittapuulla hyvin v�h�n riskej�. Mustalla hiekalla vain nelj�ss� kappaleessa on selke� kertos�e ja yht� monessa lauluosuuksia on vain A-osassa. Albumi rakentuukin vastakohtaisuuksista. Laulujen rakenteet ovat minimalistisia, mutta soundi jylh�� ja isoa. Iloisimmin rullaavimmissa ralleissa on puolestaan synkimm�t tarinat.

Valvoja-aika kulkee musiikillisissa ��rip�iss� p��tyen Maailmojen sodan musikaaliversiota muistuttavaan puhelauluun ja taulut seinilt� pudottavaan feedback-noiseen. El�m� paristojen varassa riekkuu jossain iloisen Abba-discon ja Bob Hundin perverssiss� v�limaastossa, katsoen maailmaa is�murhaa suunnittelevan alaik�isen lapsen silmin. Iskelm�n pakkoriimeille piruileva Teik�l�isen taivas on Lennon- ja Leevi & The Leavings -vaikutteineen b�ndin uran hienoin slovari.

Tuottajan puuttuminen on kuitenkin kammennut levylle sellaistakin, mik� ei l�yd� sielt� paikkaansa. Kuponki-niminen kaupunki on Liimatan mittapuulla sangen keskener�inen sormiharjoitelma ja Veist�n kehdolle kantta menee mets��n ep�onnistuneessa robotti��ni-kokeilussa. Kuten er�s tuttava oivasti lohkaisi, levy� vaivaa ensimm�ist� kertaa Nollapiste plays Nollapiste �niminen suhteellisen harmiton tauti. Siihen tuottajalla olisi voinut olla rokote.

Toisaalta, esimerkiksi Loppuun katseltu kukkanen ei v�ltt�m�tt� olisi l�p�issyt ulkopuolisen asiantuntijan seulaa, vaikka laulu paljastuu kuuntelukertojen edetess� yhdeksi levyn helmeksi. Hendrix-funkahtavien instrumentaalikertausten takaa l�ytyy hyyt�v� sieppaustarina: Pieni loppuun katseltu kukkanen: jos pyssyni tuntuu sinusta l�mpim�lt�, pid�tk� silloin mahdollisena, ett� onnentuojasi olisi kylm�? Se kiteytt��kin kuuntelua vaativasta levyst� olennaisen: Ei heikkohermoisille.