Timo Lassy: Round Two

Ricky Tick

U-Street All Starsissa ja Five Corners Quintetissä kannuksensa hankkinut saksofonisti Timo Lassy kuuluu maamme nuoren ja mukavasti levyjä myyvän jazzsukupolven etujoukkoon. Toisella soolokiekollaan Lassy seikkailee edelleen itselleen rakkaissa 60-luvun soul- ja latin-jazz maailmoissa, mukanaan vanhat soittokaverit Jukka Eskola (trumpetti), Antti Lötjönen (basso) ja Teppo Mäkynen (rummut). Meininki tuntuu hyvin tutulta, mutta mitäpä siitä valittamaan. Kyllähän jazzarit kiersivät soittamassa toistensa yhtyeissä Blue Noten kulta-aikoinakin.

Round Two’ta kuunnellessa ei kuitenkaan voi olla noteeraamatta, miten läheisesti Lassyn soolotuotanto muistuttaa Five Corners Quintetiä. Molemmat edustavat melodista dancehall-jazzia, jossa teemat ja rakenteet on pidetty suhteellisen helposti lähestyttävinä. Teemojen kasvanut fonipainotteisuus ja kirkkaampi soundi ei heikennä tuttuuden tunnetta sellaisissa biiseissä kuin Shifting Winds, Deeper Into tai Backyard Puma, jotka kaikki perustuvat lennokkaaseen lattaripoljentoon. Samalla kappaleet ovat kuitenkin jälleen yksi osoitus Lassyn ja muun tekijäjoukon loistavasta draamantajusta. On aina ilo kuulostella, miten torvisektio luo kontrastia johtavalle äänelle ja komppiryhmä tekee pieniä irtiottoja peruskaavasta.

Pesäeroa vanhaan Lassy tekee tällä kertaa selkeimmin biiseissä, joissa flirttaillaan vanhemman swing-perinteen kanssa. Päätösraita Buzz Beater Stomp on hilpeä kapakkajazz-kohellus, jossa soolovuoroja jaetaan koko kombolle basistia myöten. Tanssittavaa ja yleisöönemenevää tämäkin, mutta virkistävän erilaisella tavalla. Kappaleen kirjoittamisessa on tosin Teppo Mäkyselläkin ollut osansa. José Jamesin tulkitsema The More I Look at You taas voisi aivan hyvin olla vaikka vanhaa Sinatraa. Kahdessa biisissä solistina vierailevan Jamesin suoritus ei kuitenkaan säväytä sen kummemmin, vaikka miehellä mukavan samettinen ääni onkin.

Round Two on 60-luvun henkeä noudatellen äänitetty livenä studiossa. Tätä on sikäli vaikea uskoa, että levy kuulostaa hyvin hillityltä, paikoin jopa sisäsiistiltä. Edes Lassyn miehekäs soolosoundi ei pääse täysin oikeuksiinsa, vaan jää välillä kumman ohueksi. Kaivattua muhkeutta tuo baritonifonin käyttö esimerkiksi kappaleessa Fooling Rosetta, mutta enempäänkin revittelyyn olisi ollut varaa. Todella nappiin osuu vain levyn pakollinen slovari Some Love, jossa Lassyn fonista löytyy mukavan savuisia ja sielukkaita sävyjä.

Timo Lassyn musiikki on tarkkaan punnittua, tyylikästä ja taitavasti sävellettyä, mutta Round Twon soundeista ja biiseistä uupuu sitä todellista kiimaa, jota soul jazzissa kaivataan. Levy ansaitsee kuitenkin paikkansa tämän päivän kovatasoisessa suomijazz-skenessä ja sitä kelpaa lähteä viemään maailmalle asti. Suoritus on kohtuullisen vahva, mutta ei vielä täydellinen riemuvoitto.