Huge L: Egotaide

Monsp

Huge L:n kolmas levy-yhtiöteitse julkaistu pitkäsoitto Egotaide on yllättävän tutun kuuloista miehen tuotantoa aiemmin seuranneille. Tyyli on tutun raukea ja taustoissa on lempeää, hyväntahtoista miellyttävyyttä mutta myös muutamia kokonaiskuvaa raikastavia irtiottoja. Egotaiteen keskiössä on tietysti taitelija itse – yleinen ratkaisu räpmusiikissa, koska ainakin itsestään räppääjien luulisi tietävän jotain – vaikka Huge L hieman laajemmin asiaa katsookin. Jossain mielessä egon voikin tässä tapauksessa nähdä, sanakirjaa lainatakseni, ”persoonallisuuden havainnoivana, integroivana ja toimeenpanevana osana”.

Egotaide sisältää 12 biisiä, joista noin neljä asettuvat sinne miehen tuotannon terävimpään päähän. Egolooginen on nimensä mukainen tutkielma suomalaisen räppärin arkipäivästä, Qhan vittuilin part2 osuvaa piikittelyä, kun taas Olemisenmuoto sisältää hienoja ajatuksia musiikin tekemisen ja sen vastaanottamisen välisestä suhteesta. Myös Vaatekappale on biisi, jonka haluaisin nostaa esille: sen kritiikin kohde ei ehkä ole ainutlaatuinen, mutta sen verran hyvin osuvat Huge L:n naljailut tässä biisissä kohteeseensa, että kannattaisi jokaisen kerskakulutusta ”trendikkyydellä” perustelevan pellen kuunnella.

Huge L on hyvin taidokas riimien kirjoittaja – erityisen hyvin hän onnistuu biisien aluissa, johdannoissa, jos niin haluaa sanoa. Jokainen biisi käynnistyy riimipareilla, jotka melkein pakottavat jatkamaan kuuntelua, mutta liian usein taso myös biisien mittaan laskee. Myös Egotaide kärsii tästä; Huge L on parhaimmillaan todella hyvä, joten on vain sääli, että miehen hienoin anti piilotetaan lähinnä käyttömusiikin asteelle jäävien kokonaisuuksien sekaan. Kolmesta levy-yhtiölevystä olisi saanut yhden mahdottoman kovan albumin, mutta mitäpä tuotteliaisuudelleen toisaalta mahtaa. Miehen omien sanojen mukaan: räppääminen on yksi olemisen muoto.