Julkaistu: 20.02.2003
Arvostelija: Janne Kuusinen
Poko
Harvoinpa sitä tulee liiemmin kiinnitettyä huomiota tv:ssä pauhaaviin esiintyjiin. Mutta annas olla, kun sivusilmällä katsoin taannoin Yokotai-ohjelmaa, niin pakkohan kanavaa oli pitää päällä, kunnes se latinohurmuri oli vetänyt sen toisen, juontajan lupaaman J.Karjalainen - coverin! Hommassa tuntui olevan tyyliä.
Eli Karjalaisen tuotantoa tässä kuullaan lattariversioina. Portugeesiksi lyriikoita on kääntänyt solisti Eduardo Domingues De Jesus. Karjalaisen laajasta repertuaarista mukaan ovat päässeet mm. Ankkurinappi, Kolme cowboyta ja Villejä lupiineja.
Ensimmäisenähän tästä tulee mieleen, että tämä on selvä näpäytys heille, joiden mielestä “Karjalaisen viisut eivät uppoa muihin kuin suomalaisiin”. Mutta ennen kaikkea väittäisin näiden versioiden toimivan sen vuoksi, että Karjalaisen piisit antavat liikkumatilaa, ne kun ovat sekä roots että basic, positiivisessa mielessä.
Clavepohjaiset bossa-kuturytmit ovat pääosassa, mutta kokonaisuus on silti sopivan vaihteleva. Enämpi intiimiyttä, savuntuoksuisuutta ja otelaudan vinkunaa olisin kuitenniin toivonut miksaukseen, joka saattaa tällaisenaan tuoda maallikoille negatiivisia ruotsinlaiva-assosiaatioita. Mutta toisaalta: nehän lienevät tämän tyylilajin kohdalla väistämättömiä Karussa Pohjolassa.
E.D.D.J. hoitaa laulupuolen miellyttävästi, hänen äänestään on vaikea olla pitämättä, se on sopiva synteesi julioiglesiasta ja nallekarhumaista herkkyyttä. Lisäksi hän taivuttaa näppärästi melodioita tarvittaessa tyyliin sopiviksi. Muutaman hertzin heitto vireessä ei haittaa, mutta joissakin korkeammissa kohdissa, joissa olisi ollut parempi keventää ja pehmentää, on levylle jäänyt puristava, hieman turhankin rosoinen sävy.
Mutta silti nyt puhutaan kulttuurivaihdosta parhaimmillaan, projektina tälle ainakin on kenen tahansa annettava täydet pisteet, vaikkei latinomusiikista muuten pitäisikään. Viimeisellä raidalla J laulaa itse suomeksi brasilialaiskappaleen: toimii joten kuten niinkin päin, vaikka luvalla sanoen mestarin ääni onkin hieman kovilla. Ehkä olisin sittenkin luovuttanut estradin Eduardolle ja valinnut “vastapalvelukseksemme” ennemmin sen, että alamme pelata futista kuten brasilialaiset.
