Downstairs: DWNSTRS

Fullsteam

Helsinkiläisen nelikon matka hikisestä punkrockista urkumausteiseen moderniin punkiin hardcore- ja indiesävyillä jatkuu aika odotetusti kohti rujon mättävää mutta melodista vyörytystä, jossa synaurku on edelleen olennaisesti mukana ja aiempaa vakiintuneempana osana pakettia. Asmon rouhea laulu on yhä se soundin persoonallisin leimasin. Kaiken kaikkiaan Downstairs on viimeistään kakkoslevylleen luonut sellaisen tunnistettavan soundin, jota pystytään varioimaan aika moneen suuntaan ilman että tarvitsee silti miettiä kenen biisistä on kyse. Vaikka jossain Teenage Tantrumissa fiilistellään thereminillä, niin biisi on silti helposti tunnistevissa Downstairsiksi. Sama huomio nousee myös Sunken Islandsista vaikka kokoisuus tarjoillaan pelkistetyn kylmänä ja surraavana.

Synaurun entistäkin monipuolisempi käyttäminen toimii hyvin, samoin Asmon laulun kurkottelu. Unleash The Robotsin jylhästä mutta kepeästä kiireettömyydestä aina Eyelash Collectorin tiukasta spurtista haikeaan kaareen taipuvaan vaihteluun – yhtyettä pitää kiittää kehittyneestä ilmeikkyydestä. Tasapaino kevyempien hetkien ja kiivaan poljennon välillä on kuultavissa jo avausraita Sealifella tiskiin iskettävällä, säröjunnaavalla, savuisesti hölkkäävällä ja melodisesti polveilevalla indierockin ja punkin ristisiitoksella, joka on edelleen Downstairsin keskiössä. Vaikka aiemmin jo on tullut intoiltua bändin musiikista, niin DWNSTRS on yhtyeen levytyksistä tasaisimmin kiinnostava.