Vesa-Matti Loiri: Hyvää puuta

Warner

Vesa-Matti Loirin 2000-luku hakee vertaistaan: Universumin hienoimpiin albumeihin kuuluva runoproge-pläjäys Eino Leino 4 (2001) vaihtui sujuvasti isolla soinnilla svenganneeseen jazz-bändiin kahden Junnu Vainio-levyn (Ystävän laulut, 2003 ja Ystävän laulut II, 2004) ajaksi. Kaikessa hiljaisuudessa valmisteltiin tutuista suomirock-ralleista riisuttuja versioita, jotka pihistivät monen rokkipoliisin vilkuista patterit. Syntyi menestynyt Lappi-trilogia Ivalo-Inari-Kasari.

Itseään toistavat sovitukset tekivät viimemainituista levykokonaisuuksina hiukan raskaita, mutta yksittäisinä vetoina mikä tahansa noiden albumien kappaleista pysäyttää edelleen ajan. Ivaloa pidetään parhaana sen yllätysmomentin takia. Yllekirjoittaneen suosikki on kuitenkin moniulotteinen rakkaus-tutkielma Kasari, joka soi edeltäjiään vapautuneemmin ja silmäkulmaan eksyi myös pientä pilkettä. Siksi on hienoa, että Loirille tilaustyönä tehty Hyvää puuta jatkaa tunnelmallaan siitä mihin jäätiin.

Kolmen seesteisen albumin jälkeen Miksi mä maailmalle laulaisin -avausraidan Neil Young ja hullu hevonen -intro jopa pelästyttää. Loiri takoo särmää A.P. Sarjannon komeaan folk-ralliin eikä lepää ennen levyn viimeistä henkäystä. Koko elämänkaari on läsnä läpi albumin. Kaiken nähnyt pohtiikin Johanna Kurkelan kanssa, että aina on jotain mitattavaa. Oli sitten kyse sinitaivaasta, vuoren korkeudesta tai ”sinun maailmastasi”.

Lauluntekijät ovat tyylikkäästi päivittäneet Loirin tunnettujen esitysten tekstiaiheita tähän päivään. Avausraidan maailma sointuu yhteen Leinon Laulajan laulun kanssa ja Jarkko Martikaisen Missä kotini on sivuaa saman mestarin Oi muistatko vielä sen virren –runon kielipeliä. Hulttiotarina kuulostaa Veskun kunnianosoitukselta Ere Kokkos –vainaan suuntaan, niin Uunona hän sen elää. Myös Lännen-Jukan vaatteet vedetään niskaan J. Karjalaisen rempseässä Aapakarhussa.

Aika harva varttuneemmalle väestölle suunnattu albumi on monipuolisuudessaan samaa luokkaa. Musiikilliseen lokeroon survominen onkin paitsi turhaa, myös mahdotonta. Vaikka Hyvää puuta voisi luonnehtia taiteilijan roots / americana-levyksi, niin mukana on myös lähes indienä soiva nimikappale, hidas Vilukukka-valssi, klassisen puolella piipahtava Ei tullutkaan äänettömyys ja kotoiset räkälät villin läänin saluunoiksi muuttava rokkipala Sadan miehen leukaluut.

Päätösraita Uskon sopisi korniudessaan paremmin Pentti Hietasen tuotantoon, mutta Timo Kiiskisen ateistin uskontunnustukselta kuulostava teksti sisältää koko albumia kannattelevan avainlauseen: ”uskon ikuisesti elämään.” Bob Dylan on sanonut, että Johnny Cashin musiikki on kuin henkinen majakka, jonka valoa kannattaa seurata elämän polulla. Vesa-Matti Loiri ei ole Suomen johnny cash. Hän on paljon enemmän. Loistava majakka parhaasta päästä.