Lou Reed: The Raven

Sire

Vaikka 60-luvun rock-pioneerit ovat vasta lähestymässä uutta vaippaikäänsä, tulevan rollaattorisukupolven ensimmäinen höperörock-levy on jo valmistunut. Se on tehnyt Lou Reed ja se on nimeltään on The Raven. Kyseessä on kaksilevyinen rock'n'roll-musiikaali kauhukirjailija Edgar Allan Poesta. Rentoa, kuka onkaan viimeksi uskaltanut tehdä ihan rehellisen teemalevyn? Joku uusprogeyhtye?

Teatraalinen rock ja tuhottoman pitkät konseptilevyt ovat aina esitelleet rockia älyttömyytensä huipulla. Kaikki alkoi The Beatlesin psykedeelisestä Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandista ja hieman myöhemmin The Whon rock-ooppera Tommyn määrittelemästä suureellisesta rockista. Seurannut 70-luku oli pöhötyylin huippukautta: Elton Johnin Goodbye Yellow Brick Road turvotti miehen egon nykyiselle tasolleen, Rick Wakemanin Six Wives of Henry VIII pyllähti pahasti campin puolelle ja The Kinksin syystäkin vähälle huomiolle jäänyt kaksiosainen Preservation Act oli silkkaa hulluutta. Turvotus huipentui Pink Floydin vuonna 1979 ilmestyneeseen konseptilevyjen Kuolemantähteen, The Walliin.

Möhkälemäinen The Raven kärsii edellä mainittujen tapaan mammuttitaudista, ja mielleyhtymältä Spinal Tapiin ei voi välttyä, kun kuuntelee tuota pöhköyden ilotulitusta: Lou Reed kertoo ihailemastaan kirjailijasta aivan kuin Tap Stonehengesta ("He'll tell you tales of horror / then he'll play with your mind / if you haven't heard of him / you must be deaf or blind"), ja jatsintissuttelu Ornette Colemanin kanssa rinnastuu tietysti Derek Smallsin Jazz Odysseyhin! Näin herttaista hölmöilyä ei voi olla rakastamatta, sillä sympaattinen Lou Reed hoitaa homman kotiin suurella sydämellä ja silkalla vilpittömyydellä.

Lou Reed oli 60-luvulla yksi rockin tärkeimmistä suunnannäyttäjistä. Velvet Undergroundinsa kanssa Reed vei rockin autotalleihin osoittamalla, että kuka tahansa voi perustaa bändin. 70-luvun soololevyilleen mies tuli tehneeksi nipun nykyisiä ikivihreitä. Vanhemmiten mies on ymmärrettävästi ollut vähemmän ihmeellinen, mutta The Raven osoittaa silti omalla tavallaan, että jokainen voi tehdä postmodernin rock'n'roll-musikaalin, jos vain haluaa.

Monenkirjavat vierailijat tekevät The Ravenista melkoisen sekahedelmäsopan. Omilla urillaankin rockin rajoja koetelleet Laurie Anderson ja David Bowie sopivat itsestäänselvästi Reedin seuraan ja tukevat levyn kerrontaa hyvin. Taiteellisesti ansiokkainta antia tarjoavat ammattinäyttelijät Willem Dafoe ja Steve Buscemi. He lausuvat Poeta jo niin taidokkaasti, että Reedin keuhkotautinen rock'n'roll alkaa tuntua heidän panokseensa verrattuna puuhastelulta. Eittämättä The Ravenin musiikki vaatisi seurakseen teatteriohjaaja Robert Wilsonin POE-Try -produktion, jota varten Reed alkujaan The Ravenin musiikkia laati.

Yhtä kaikki, nykypäivän kyynisen kertakäyttökulttuurin keskellä The Raven on mitä virkistävin poikkeus. Levy on itsestäänselvästi tuhoon tuomittu, eikä maailmassa ole sellaista liisteriä, joka saisi sen pysymään kasassa. The Raven muistuttaa omintakeisuudellaan kuitenkin siitä, kuinka luova ja ennakkoluuloton taitelija Lou Reed on. Ja tietäähän äijä, missä mennään: "The only thing constantly changing is change / The living only become dead / Your hair falling out, your liver swelled up / Your teeth rot your gums and your chin". Aamen.