Five Finger Death Punch: War is the Answer

Spinefarm

Five Finger Death Punchin debyytti The Way of the Fist myi komeasti, sai sinkut radioaalloille ja nosti bändin samoille rundeille Kornin, Disturbedin ja Machine Headin kanssa. Albumin munattomiksi silitellyt soundit, pop-kertsit ja kaikinpuolinen tekorankkuus aiheuttivat kuitenkin jopa pieniä vastareaktioita, kun bändin vitutus tunnuttiin valavan vaarattomaksi tuotantokoneiston toimesta, eikä hyviä biisejä löytynyt riittävän leveältä rintamalta, jotta tilanne olisi voitu pelastaa.

Tuoreella kakkosalbumilla tosissaan vetovoimaisten biisien määrä tuntuu supistuneen entisestään. Slipknot-henkinen Dying Breed korkkaa kiekon komeasti ja loppupään tunnelmallisempi Walk Away toimii myös kuin sata jänistä. Ihanjees-tason kamaa levyltä löytyy kyllä reilusti, mutta todelliset rävähdykset jäävät väliin, eikä biisimateriaali onnistu kokonaisuutena erottumaan edukseen lukemattomista muista 2000-lukuisista metallialbumeista. Riffien kirjoittamiseen toivon lisäpanosta ja Ivan Moodyn komea kliiniääni suorastaan huutaa käytettäväkseen parempia laulumelodioita. Soundipuolellakin ollaan edelleen vanhoilla, turvallisilla vesillä.

Ison plussan bändi kuitenkin ansaitsee siitä, että rasittavaa mukarankkuutta on onnistuttu kiitettävästi kitkemään pois, vaikka bändin imago ja musiikki eivät edelleenkään ihan samalla viivalla ole. Ehkä tästä muutoksesta voidaan kiittää vähemmän ilmiselviä vaihteluja huutojen ja puhtaiden lauluosuuksien välillä, sekä melko monipuolisen tuntuista biisikattausta, jossa pari selvää rauhoitteluakaan ei häiritse. War is the Answer ei kuitenkaan kokonaisuutena vakuuta juuri sen kummemmin kuin edeltäjänsäkään. Ehkä Five Finger Death Punch olisi syytä kokea livenä, jolloin bändin energian ei luulisi jäävän protools-namikoiden taa.