Dino Mansik: <3

Omakustanne

Joskus kannattaa julkaista pöytälaatikkoon unohtuneet teokset. Dream-pop-artisti Dino Mansik (Mikko M. Koskinen) kirjoitti debyyttialbuminsa kappaleet nelisen vuotta sitten, jolloin tämän yhden miehen yhtyeen tarina myös alkoi. Aikaisemmin Yournalist- ja The Friend -yhtyeissä vaikuttanut Koskinen teki levyn kappaleet valmiiksi 2005, viimeisimmät äänitykset tehtiin vuotta myöhemmin. Sitten laulut jäivät laatikkoon vuosiksi, kunnes Koskinen uutta materiaalia tehdessään törmäsi unohtuneeseen tuotantoonsa.

Hienoa, että levy päätettiin julkaista. "Pienempikuinkolme" on yhdeksän eteerisen raidan muodostama kompakti kokonaisuus, jolta löytyy sekä laulettuja että instrumentaalikappaleita. Koskinen mainitsee esikuvikseen Sigur Rósin, Múm´n ja Mew´n, ja on oikeassa. Esimerkiksi Surfing on the Tectonic Plates on muistuttaa melkoisesti edellämainitun tanskalaisyhtyeen tuotoksia. Liikaakin, mikä tekee hyvästä kappaleesta nauttimisesta hieman kummallisen kokemuksen. Jos tämän unohtaa, albumi paljastaa itsensä vilpittömästi ja suorastaa heittäytyy syliin vaatien syleilyä.

Levy kuulostaa samalta miltä sen vaaleanpunaiset kannet näyttävät. Sen unelias pop on hivenen alakuloista, mutta kuten artisti saatteessa toteaa, "lopulta kuitenkin pärjätään". Välillä mukaan tulee säröä, kuten parin kevyemmän laulun jälkeen kappaleessa Near Vicious Parks. Snowball from the Sky -instrumentaalin jälkeen kuultava herkistävä Time for Shadowplay on albumin parhaimmistoa. Yksikään kappale ei ole turha, jokainen osa sopii kokonaisuuteen. Soundien puolesta levyssä on pieni demomaisuuden häivä.

Tähtiä voisi antaa puolikkaan enemmänkin, mutta jää tällä kertaa antamatta lievän omaperäisyyden puutteen vuoksi. Jos Dino Mansik työskentelisi pätevän tuottajan kanssa, jälki voisi olla vaikka kuinka hienoa.