Kerkko Koskinen: Yhteinen sävel

Warner

Yleisradion monimediaprojekti Yhteinen sävel on saanut tuekseen myös eräänlaisen soundtrackin. Dokumenttisarjassa tarkastellaan Suomen suhdetta Neuvostoliittoon musiikin kautta ja albumi on osa tätä historiallista ”liennytystä”. Kerkko Koskisen massiivisina vyöryvien mutta äärimmäisen tyylitajuisten orkesterisovitusten päällä kuullaan Paula Koivuniemen, Pauli Hanhiniemen, Vuokko Hovatan ja Tuure Kilpeläisen näkemyksiä suomalaisten mieliin pesineistä idän-iskelmistä.

Koskisen maalaama musiikillinen maisema toimii vakuuttavasti läpi levyn. Artistit sen sijaan onnistuvat vaihtelevasti. Parhaiten tauluun osuu Koivuniemi, joka tavoittaa tulkinnallaan sekä laulujen särmän että herkkyyden. Mustat silmät svengaa vastustamattomasti ja projektin mieslaulajista koottu kasakkakööri täydentää pakahduttavan tunteen. Älä kiiruhda tulee lähelle, artistin sisäistäessä slaavilaisuuden perimmäisen olemuksen määrätietoisen oivallisesti.

Hovatta selviää myös puhtain paperein. Vaikene sydän on vielä lämmittelyä, mutta Sininen huivi tiristää jo kyynelkanavia. Hanhiniemi kuulostaa aina samalta, mutta selviää kuivin jaloin pelkän karismansa turvin. Kilpeläinen on ihan mainio esittämään omaa materiaaliaan, mutta tunnettuihin lauluihin hän ei tunnu saavan kaivattua energiaa. Tuuren mukanaolon syy selvinneekin, kun hän duetoi Solnishkan alkuperäiskielellä Hovatan kanssa.

Pieni yllätys on sekin, että paras miessolisti tässä joukossa on kapellimestari itse. Koskinen ja Koivuniemi duetoivat oivallisesti Rakastan elämää, ja Moskovan valot –finaalin melankolian mies sulattaa elämänmakuiseksi lämpimällä äänellään. Levyn akilleen kantapääksi osoittautuu kuitenkin laulujen tunnettuus. Lähimenneisyydestäkin löytyy muun muassa Ville Leinosen ja Topi Sorsakosken niin tyhjentävät tulkinnat muutamasta tämän albumin slaavi-iskelmästä, että niihin tarttuminen on oikeastaan turhaa.