Sax Ruins: Yawiquo

Ipecac

Mike Pattonin levylafkana tunnettu Ipecac on julkaissut laidasta laitaan musiikkia, joka monien mielestä toteuttaa yhtiön slogania ”Making People Sick Since 1999” enemmän kuin hyvin. Sax Ruinsin ensimmäinen julkaisu Yawiquo ei tuone muutoksia tällaisiin ajatuksiin, koska Yoshida Tatsuyan ja Ono Ryokon muodostama duo tekee liki hallitsemattoman kaoottista meteliä rumpujen ja alttosaksofonin sekä huilun avulla.

Tatsuya on tuttu Ruins-nimisestä japanilaisesta duosta, jossa kuullaan rumpujen lisäksi bassoa. Ruins on julkaissut paljon ja vaikkei sen näkemys musiikista ole yhtään Sax Ruinsin näkemystä vähäisempi, on sillä ainakin paikoin ollut mieletön kyky luoda totaalisen käsittämätöntä sekoilua, josta ei ymmärrä mitään mutta josta ei myöskään voi olla pitämättä. Tähän Sax Ruins ei tällä julkaisulla kykene, mutta sen kahden miehen anarkia toimii ajoittain erittäin mainiosti. On toki myönnettävä, että Yawiquo kolmen vartin mitassaan on turhan massiivinen paketti sulatettavaksi kerralla, mutta pieninä annoksina nautittuna on levyllä hienoja hetkiä.

Oikeastaan kaikki levyn 17:stä kappaleesta roiskivat jokaiseen kuviteltavissa olevaan suuntaan ja vähän enemmänkin ja niitä yhdistää lähinnä maaninen vimma hutkia kaikkea liikkuvaa. Kaksikko liikkuu aivan täysin omien standardiensa mukaan ja toistelee itseään vain siirtyäkseen nopeasti eteenpäin. Torvet ja rummut käyvät kilpajuoksua keskenään eikä vauhtia puutu. Mitään järjellistä sanottavaa on vaikea keksiä, kun Yawiquo pääosin toimii tai on toimimatta alueella, jota ei voi järjellä selittää. Tästä todennäköisesti pitää valtavasti tai vain ärsyyntyy. Oma kokemus jää jonnekin kahden mainitun väliin, ja lyhyemmässä muodossa tästä nauttisi paljon enemmän. Jos ja jos.

Yksi on ainakin varmaa. Yawiquo on helvetin hauska levy, jossa ei näyttäisi olevan mitään tolkkua. Hyvä niin, eihän avantgarde ymmärrettävää voi ollakaan.