Pikku kukka: Pois ympäröivä maa

Johanna

On ilmeisesti väistämätöntä, että ensireaktio Pikku kukan toisesta albumista on, että se tuo mieleen Ultra Bran ja jossain määrin myös seitsemänkymmentäluvun poliittiset lauluyhtyeet. Yhtä väistämätöntä lienee että jos tuon ensitunteen yli pääsee, löytää pitkäsoitosta otteessaan pitävän ystävän.

Edellä mainittujen ryhmien yhteys Emilia Norpan ja Lotta Savolaisen ympärille kasvaneeseen yhtyeeseen on nimittäin loppujen lopuksi melko pinnallinen. Pikku Kukka – onneksi – kaihtaa kaikkea mikä huutaa pompöösiä suurieleisyyttä ja tunkee varpaansa mieluummin hyvin orgaaniseen perusmultaan. Pois ympäröivä maa on tunnelmaltaan hyvin 70-lukulainen mutta enemmän kiitos instrumentaation ja soiton vähäeleisyyden.

Duoksi yhtyettä tuskin enää voi kutsua, vaikka biisit enemmän tai vähemmän Norpan ja Savolaisen kynistä ovatkin. Levyllä kuultavan ydinviisikon muille jäsenille annetaan tilaa ja etenkin kitaristi Ari Taimisen monipuolinen työskentely maustaa kokonaisuuden jännittäväksi. Ilmavat kappaleet saavat paikoin vaadittua tiukkuutta kitaraikkaista raameista. Biiseistä erityisen sykähdyttäviä ovat pieni mutta jykevä ja surullisenkaunis Varvut sekä letkeästi Aale Tynnin sanojen ympärille kasattu Järvi kuoli kanssasi.

Biisimateriaaliltaan vahva ja teksteiltään mietitty kokonaisuus on yksi kuluneen levyvuoden henkilökohtaisia positiivisia yllätyksiä. Ei tähän oikein osaa kyllästyä, vaikkei käsillä ole mikään varsinainen ilopilleri. Surumielinen mutta silti hyvin lämminhenkinen Pois ympäröivä maa todistaa, että Pikku kukalla on persoonallinen ja miellyttävä oma ääni.