Sweet Jeena And Her Sweethearts: Rock´N´Roll Picnic

Jeena

Mennään piknikille! Siihenhän sopii erinomaisesti kukkamekot ja fiftarihuivit hiuksiin. Ja vaikka twistiä ei ehkä eväskori kädessä kannata ihan kaikkein kiivaimmin alkaa keikuttamaan, niin Sweet Jeena And Her Sweetheartsin kepeän aurinkoinen rautalankailu sopisi kyllä erinomaisesti ääniraidaksi retkeen. Kunhan valittuun paikkaan suunnataan nostalgisella amerikan avoautolla, miesten hiuksissa on vaadittu määrä rasvaa ja jos vielä joku sen läskibasson nostaa takapenkille antamaan tahdin?

Tamperelaisen nelikon debyyttilevyllä kohtaa kantrista ja rockabillystä koostuva kepeän irtonainen ja aika akustinen iltapäivän svengi. Tätä kitaristi Risto Klemolan, basisti Heikki Koivusen ja rumpali Tumppi Huuhtasen esittämää autereista rock´n´rollia värittää positiivisesti kaartava solisti Jeena Rancken, jonka hymyilevän lämmin kujerrus onnistuu olemaan samaan aikaan sekä harmitonta että viettelevää ja onkin sellaisena yhtyeen olennaisimpia vahvuuksia. Sen ja soiton kepeyden avulla Sweethearts onnistuu nousemaan melko tiukasti genre-sidotun musiikin lajityypin tarjonnasta esiin. Aurinkoisella nurmella lojuessa tapahtuu jotain kohtalokasta?

Entäpä biisikynä? Ainakin vielä tällä debyytillään bändi ei luota täysin omaan materiaaliin vaan on värittänyt alan klassikoita Sweet Jeena-asuun, mikä monessa kohtaa toki tuokin niihin paljon uutta ilmettä. Puolet levystä on sitten ihan taattua Sweetheartsia, jossa sävellysvastuu jakaantuu Klemolan ja Ranckenin kesken. Tavallaan tällainen jako on ihan toimiva ratkaisu vallankin debyytillä, sillä samalla kun se liittää bändin osaksi alansa perinnettä, se antaa myös kuulijalle suoraa vertailukohtaa siihen mihin bändin oma biisikynä yltää.

Omien kappaleiden pariin sukelletaan lopulta vasta viidennen raidan Spare Partsin kohdalla hyvällä potkulla. Ja hyvinhän Jeenat selviytyvät vertailussa – oma materiaali toimii ihan kelvollisessa tasapainossa lainojen kanssa. Hard Drivin´ Maman seesteinen hiippailu, Hard Runnin´in kiireetön heleys ja Lovely Summer Nightin nykivä viettely eivät toki yllä alan klassikoiksi, mutta Picnic-levy joka tapauksessa toimii hyvin eikä jää missään nimessä vain lainakappaleiden tulkintojen varaan. Ehkä tuohon laukkaavampaan puoleen yhtye tarvitsee jatkossa isompaa puristusta omilla eväillä – nyt oma matsku on valtaosiltaan sitä kujertavampaa kepeilyä jonka vastapainona on hyvä olla myös kiivaampaa svengiä. Toki esimerkiksi nimibiisi yhdistelee molempia puolia hyvin, vaikkei sitä kohtalokkuutta lähde edes tavoittelemaan. SJAHS:in iloinen ilme jo sinällään tekee bändistä positiivisen lisän tarjontaan.