Jarkko Martikainen: Toivo

Levy-yhtiö

Otsikko herättää myös pelon. Jos kolme vuotta sitten julkaistu yhtä laveasti nimetty Rakkaus onnistuikin voittamaan liki koko valtakunnan puolelleen, niin kannattaako tätä tietä lähteä jatkamaan? Jarkko Martikainen ei korkealle asettunutta rimaa kauhistele, vaan päättää taas hahmotella laulunsa hahmottomasta, mutta jokaista koskettavasta teemasta.

Toivoa ei enää tulla tarkastelemaan ainoastaan suhteessa tauolle vetäytyneen YUP:n äänekkääseen poukkoiluun. Folkyllätyskortti on jo aikaa sitten pelattu. Viimeistään nyt Martikainen seisoo kirjaimellisestikin omillaan vastaten itse albumin jokaisesta soitto- ja laulusuorituksesta. Ainoastaan äänittäjä-miksaaja Jyrki Tuovinen on merkitty tuotantoavuksi. Valitettavasti Rakkauden yhteistyökumppaneita, etenkin Pirjo Bergströmiä, tulee Toivoa kuunnellessa ikävä. Martikaisen kolmatta studioalbumia vaivaa auttamatta väljähtäneen jatko-osan tunnelma.

Sovituksellisesti liki kaikesta riisutut kappaleet elävät tekstiensä varassa. Sanoja Martikainen suoltaa tapansa mukaan paljon. Mitta on hallittua ja riimit tippuvat orjallisen tarkasti kohdilleen. Äänessä on entistäkin aikuisempi ja tasapainoisempi runonlaulaja, joka ei tyytyväisessä kuljeskelussaan tunnu olevan kovin halukas haastamaan kuulijaansa. Pikemminkin meitä aliarvioidaan. Esimerkiksi lupaavasti nostatellun nimikappaleen sanomaa alleviivataan kertosäkeessä korniuksiin saakka. Kansantaiteilija haluaa varmistaa koko kansan ymmärtävän mistä on kyse.

Kuuntelukerrat kuitenkin tekevät alkuun pelottavan tasapaksulle levylle hyvää. Joukosta erottuu ajan kanssa myös pari helmeä. Hiukan Dave Lindholmin tyyliin hölkkäilty Toivon kappaleita osoittaa Martikaisen yltävän halutessaan oivaltavaan trubaduuri-ilmaisuun. Rennot assosiaatiot seuraavat toinen toistaan nostaen kappaleen nähdäkseni koko albumin avaimeksi.

Nokkelasti kellon tikityksellä tahditettu Voiko aika olla ystävä? on toinen täysosuma. Kokemusta huokuva pohdiskelu kiteyttää nätisti Toivon perimmäisen karhean optimismin jaarittelematta sanomaansa tyhjiin. Sen sijaan vaikkapa Matti Johannes Koivun uusfolkin suuntainen Kun hyvin vielä voit ei heleyshakuisuudessaan oikein sovi Martikaisen rosoiseen ulosantiin.

Rakkaus ja Toivo vaativat tietenkin jatkokseen Uskoa. Päädytäänpä jatkossa sitten ilmeiseen kehykseen tai ei, on jonkinlaista uudistumista tapahduttava. Mikäli vakiintuneeseen folkkaukseen ei saada puhallettua Toivoa enempää intoa ja luovuutta, uhkaa Martikaiselle käydä kuin YUP:lle. Pelkkä rutiini ei lopulta kiinnosta kuin vannoutuneimpia faneja.

Kommenttien keskiarvo:

walbu kommentoi 11.10.2009:

Pisteet:

Nopeahkolla tutustumisella levyyn fiilikset olivat aika samoilla linjoilla. Martikainen on toki aina se oma itsensä, mutta biisit eivät oikein missään vaiheessa nousseet biiseiksi. Ennemmin tässä puskee se runollisuus ja tekstitys esiin. Musiikillisesti aika tasapaksua ja yllättävän tylsää.