Vesterinen yhtyeineen: Jönköping

Universal

Lainataanpa levy-yhtiön saatekirjettä: ”Vesterinen on kulkenut valkoisella norsulla halki Aasian ja huuruisen Jönköpingin. Vakiinnuttuaankin kulkija ajettiin kodistaan siltojen alle leipäveisten saattelemana. ´Kylän hulluin´ kaikui kauan naapurustossa.” Kuulostaako mielenkiintoiselta? Niin minustakin, mutta lankaan menit. Halpa, lauluteksteistä koottu fiktiivinen markkinointikikka? Tämänkin takia on ikävää kohdistaa kritiikki pelkästään bändiin. Ilman levy-yhtiötä tämäkin musiikki olisi pelkkä hyvä kellariharrastus.

Vesterinen yhtyeineen on viisaiden miesten ja naisten kabineteissa valittu tämän vuoden teleks-disco-happoradio-aleksiojalaksi, uudeksi suomirock-ihmeeksi, joka soi ilmeisesti radiossa tiuhaan tahtiin, mutta keikkapaikoilla ihmetellään neljän ihmisen yleisöä. Noh, kyllähän se Yökin aika hyvin porskuttaa, joten kai tämänkin pumpun ystävät esiintymispaikoille löytää. Onhan niillä kivoja piano- ja kitarakuvioita ja välillä ihan oivaltavia teksti-ideoitakin.

Eräs kollega kirjoitti kerran, että asteikolla nollasta sataan Aleksi Ojalan karisma on neljän pisteen arvoinen. Vesterinen yhtyeineen on kiinnostavasta imagosta ja hauskasta, ruotsinlaivan utuiset tanssilattiat mieleen tuovasta nimestään huolimatta iloton, puiseva ja laahaava versio Ojalasta. Kuin vapinakrapulainen Kotiteollisuus maksaisi ryyppyreissuvelkojaan Suurlähettiläät-Jussun taustabändissä, jossa ensimmäisestä svengaavasta äänestä tai huulilta irtoavasta hymystä saisi Hynyseltä potkut – tai vähintään turpaan.

Jotain hyvää, jotain lainattua. Levyn esinäytös ja sinetti Halki huuruisen Jönköpingin raukeilee lupaavan elokuvamaisesti. Radiohitti Mitä tapahtui Hokkasen Timolle? lienee onnistunutta ironiaa homofoobikoiden suuntaan; Egotrippi ja rikollisen usein tässä arviossa mainittu Ojala naitetaan yhteen ja lopputulos on paljon vähemmän kuin kyseisten artistien erotus. Kukaan ei koskaan toimii vilpittömänä rakkaudentunnustuksena ja kovanaama-näyttelijää ylistävä Lee van Cleef on lätyn kirkkain helmi. Sitten tulee 35 minuuttia tyhjyyttä.

Musiikki ei ole matematiikkaa, mutta muutamat numerologiset seikat kertovat tällä kertaa oleellisen kappaleiden yhteisestä muotista. Alun instrumentaalin jälkeen peräti seitsemän peräkkäistä (ylipitkää) vetoa alkaa mittansa puolesta nelosella ja niiden ensimmäisen kertosäkeen loppuminen osuu 15 sekunnin haarukan sisään! Loppupeleissä hauska nimikin kääntyy yhtyettä vastaan. Risteilykeikoilla leipääntyneet ja alati vaihtuvat muusikot soittavat väsynyttä kura-jazzia. Vesterinen yhtyeineen taitaa kurarokin teon.