Prefab Sprout: Let´s Change The World With Music

Shamrock Solutions / Kitchenware

Brittibändi Prefab Sprout teki musiikkia jo 70-luvulla ja on niitä harvoja näin pitkäikäisiä bändejä joka tekee edelleen vähintään yhtä kaunista, melodista ja olennaista pop-musiikkia kuin menneinä vuosikymmeninä. Toistakymmentä albumia julkaissut yhtye rakentuu edelleen vahvasti laulaja-lauluntekijä Paddy McAloonin ympärille, jonka pianovetoiset ja sinfoniset, klassisen kauniilla melodiakuluilla hivelevät sävellykset ja toivoa ja valoa täynnä oleva enkelimäinen laulu leimaavat vahvasti myös Let´s Change The World With Music-levyä. Jos tällainen levy muuttaa maailmaa, niin varmasti parempaan suuntaan.

Jos tavoitteena on täydellisen pop-albumin luominen niin nyt ollaan lähellä. Riippuen tietenkin määrittelyistä, mitä täydellinen pop-albumi itse kullekin merkitsee. Prefab Sproutin tapauksessa sen keskiössä on melodia, heleän avara ja ihanan aamuvirkku kaari ja toiveikas laulu. Instrumentaatio on rikasta syntikoista jousiin, mutta turhaa silavaa ei ole vyötäisille kerrytetty vaan kokonaisuus palvelee kappaleita. Hämmentävin osio on robottimainen aloitus Let There Be Musicilla, joka kääntyy kuitenkin nopeasti pienesti sykkivään mutta hellästi sivelevään klassiseen pop-melodiaan. Jazzahtavuus ja sisäsiisti lounge-ilme leimaavat myös levyä, mutta ensinmainittu ei tarkoita että homma kaatuisi miksikään oppilaitos-hienosteluksi vaan tunne ja lämmin hymy on jatkuvasti läsnä. Sama ilme aikaansaa myös sen ettei ”aulamainen” avaruus käännä touhua kolhoksi tai liian muoviseksi. Vaikka esimerkiksi Ridella hyödynnetään melkoisen plastisia sävyjä, tuo laulussa kaikaava lämpö ja tyylikäs rullaavuus biisiin sellaista sielukkuutta joka nykypäivän levylautasilla on turhan harvinaista.

Sellaista yökerhojatsahtavaa, hiukan franksinatramaista hiippailua tarjoillaan I Love Musicilla, mikä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä että Prefab Sprout kuulostaisi joltain elähtäneeltä lasvegas-viihdyttäjältä. Parasta McAloonin tulkinnassa on sen ajattomuus – mies voisi äänensä puolesta yhtä hyvin olla vaikka parikymppinen pop-tulokas. Ja jos sovituksista tuleekin ehkä hetkittäin sellainen hiukkasen liiankin sisäsiisti ja plastisesti ”ehjä” vaikutelma, niin äänen sielukkuus ja melodia-kaarien suvereeni koukukkuus paikkaavat asian. Näillä vahvuuksilla Prefab Sprout toimisi varmasti aika vahvasti myös näitäkin riisutummilla sovituksilla. Toisaalta sinfonisuus ja kasari-hengessä sivistyneen pelkistetysti sykkivä tapetti sopii kyllä sekin oivallisesti keitokseen.

Music is a princess / I´m just a boy in rags / I would gladly spend my life carrying her flags laulaa McAloon upealla Music Is A Princessillä ja tiivistää samalla antaumuksena musiikille. Vaikkakin tämä poika ryysyissään pitää sisällään omanlaisensa Oliver Twistin enkeliäänineen… Last Of The Great Romantics on ehkä parasta romanttista poppia moniin vuosiin. Eihän tämä tietenkään ole täydellinen pop-levy, sillä eihän täydellistä levyä olekaan. Ja jos joku sellaisen tekisi niin eihän kenenkään enää sen jälkeen tarvitsisi musiikkia edes tehdä. Mutta mahtava levy tämä joka tapauksessa on.

Kommenttien keskiarvo:

walbu kommentoi 08.10.2009:

Pisteet:

niin tosiaan, huomautuksena vielä että tätä levyähän ei ole tehty nyt vaan jo toistakymmentä vuotta sitten. joka todistaa lisää sen ajattomuutta.